♀ AWENITA GREGORIA nyppäsi pienen huokaisun saattelemana maasta kuivuneen ruohotupon ja haroi hiuksiaan. Hän oli lähtenyt etuajassa tunnilta, oli sanonut omaavansa pääkivun, vaikka ei se täysin totta ollut. Awenita oli ollut koko päivän hieman vaisuna kuultuaan tulevista tanssiaisista. Hän ei tosiaankaan ollut mitään tanssiaistyyppiä, ja hänestä tuntui kovasti, että hän jäisi ilman paria. Kai hänen pitäisi jossain vaiheessa hommata parikin, ei hän ilmankaan haluaisi olla.
Awenita halusi saada ajatuksensa pois tanssiaisista, joten Korpinkynnen tupaan kuuluva neiti nousi seisomaan Tylypahkan linnan nurmikolta, heilauttaen koululaukkunsa olalleen. Gregoria suoristi yllään olevaa kouluhametta, tarkistaen vielä, että olihan hänen valkoinen kauluspaita ja Korpinkynnen tupavärein soinnuteltu solmio suorassa. Awenita piti yleensä koulupukunsa siistinä ja asiallisena - tosin joskus hän antoi paidan ola rypyssä ja solmion huonosti. Nyt hänen teki mieli olla siistinä.
Aewaksi kutsuttu pyyhkäisi hiukset niskansa takaa rinnalle ja lähti sitten kävelemään linnaan.

# seura tekis terää

JOCELYN LUCIA DAYTON naurahti rohkelikon sanoille ja kohotti hieman kulmiaan. "Mitäpä se sinulle kuuluisi?" hän totesi ja katsoi poikaa hieman tarkemmin. Tämä oli hieman lyhyempi, kuin Jocelyn, mutta silti kohtuullisen viehättävän näköinen. Hän mietti hetken nuorukaisen nimeä, sillä tytöllä oli surkea nimimuisti. Hänen vuosiasteellaan oli sen verran opiskelijoita, ettei jokaisen nimeä voinut muistaa.
"Belrose, sehän sinä olitkin", sinihiuksinen noita mumisi muistaessaan nimen edelliseltä tunnilta. Poika oli aika puhelias ja vilkas, eikä se juurikaan miellyttänyt Jocelynia. Taikajuomat olivat keskittymistä vaativaa työtä ja hän halusi keskittyä tunteihin täysillä. Valitettavasti löytyi niitä muutamia puheliaampia kappaleita.

Alison taputti vielä kerran theresalin turpaa ennen kuin kääntyi ja lähti kiiruhtamaan Tylypahkan tilusten halki kohti linnaa. Kuudesluokkalaisella Korpinkynnellä oli ollut vuoden ensimmäinen taikaeläinten hoidon tunti ja se oli ollut fantastinen. Hän rakasti kaikenlaisia eläimiä ja tuli niiden kanssa hyvin toimeen. Alison toivoikin pääsevänsä toihin jonnekkin eläinten pariin, vaikka lohikäärmeitä kasvattamaan. Aulaan päästyään Alison huomaa ilokseen Carterin ja Sethin seisoskelemassa kahdestaan. Pudimir oli taas kiinni Sethin jalassa ja päästessään kaksikon luo tyttö naurahti ja hymyili Carterille. "Hei Carter." Hän sanoi ja nappasi Pudimirin Sethin jalasta. "No hei Pudimir. Turhaan sinä Sethille äksyilet." Hän lepersi kissalle, joka alkoi oitis kehräämään hänen sylissään. Alison tuntui olevan ainoa naispuolinen, josta Pudimir piti. "Mitä teillä on seuraavaksi?" Hän kysyi hymyillen.

♂ NOEL EUGENE BELROSE naurahti tytön sanat kuultuaan ja kohautti olkapäitään. "Sanos muuta", Rohkelikko totesi hymyillen, siirtäen katseensa kenkiensä kärkiin. Belrose kuuli tytön sanovan hänen sukunimensä, jolloin virnistellen Noel kohotti katseensa tyttöön. "Olet siis kuullut minusta?" Noel sanoi omahyväisesti virnuillen, laittaen sitten kätensä housujensa taskuihin. Noel tutkaili tytön kasvoja hetken, yrittäen muistella hänen nimeä. Kai hän oli joskus hänen nimen kuullut. "Jocelyn. Viehättävänä, kuten aina", Noel sanoi, laittaen sitten kätensä hellään "puuskaan". Noel haroi hiuksiaan ja vilkaisi ympärilleen - lähes kaikki olivat jo poistuneet tyrmistä. Eräs Noelin rohkelikkoystävä käveli hänen ohi, mutta esitti kuin ei olisi tuntenut Noelia. Noelin ystävät olivat usein sellaisia - jos jolla kulla oli seuraa, ei saisi häiritä. Se sääntö oli oikeastaan tullut voimaan, kun Noel oli kerran hyökännyt ystävänsä luokse kysymään läksyjä, juuri kun hänen ystävä oli aikeissa suudella ihastustansa.

# kuva (nuolesta eteenpäi) - https://aijaa.com/WGlIOq

JOCELYN LUCIA DAYTON virnuili hieman pojan kysymykselle ja pudisti päätänsä. "Hm, taidat olla se ärsyttävä rohkelikko liemistä", hän vastasi vain ja haroi sinisiä, laineilevia hiuksiaan. Tyttö työnsi käden kaapunsa taskuun, tarkistaakseen oliko hän muistanut ottaa sauvansa mukaan luokasta. Ainahan se oli mukana, mutta silti hän hätäili siitä.
Jocelyniksi nimetty nuori nainen kurtisti hieman kulmiaan, kun poika sanoi häntä viehättäväksi. Ja muisti vielä tytön etunimenkin, se oli aika suuri juttu tässä koulussa. "Ja mitäköhän tuolla mahdat tarkoittaa?", Dayton kysyi, sillä ei halunnut kuunnella pojan suusta yhtään sarkastista ilmausta. Hän laittoi toisen kätensä rennosti lanteilleen ja kallisti hieman päätään, tarkkaillessään poikaa vihreänruskeilla silmillään.

♂ CARTER CHANDLER tervehtii paikalle saapunutta Sethia ja vilkaisee sitten suu huvittuneesti hymyssä pojan jalassa roikkuvaa oranssia, läskiä kissaa, Budimiria. "Mä en kommentoi mitään, mikä liittyy tohon karvakasaan." Luihuispoika vastaa naurahtaen ja kohottaa sitten katseensa ohi meneviin huomatakseen juuri, kun joku hieman tutun näköinen Puuskupuhtyttö tarkkailee häntä, Carter kohottaa ylimielisen kysyvästi tummia kulmiaan, mutta ei ehdi sanoa tai tehdä mitään, sillä samassa sekunnissa Alison on pöllähtänyt paikalle ja tervehtii Carteria ja Budimiria. "Alison", Chandler vastaa hymähtäen hieman ivallisesti. Hän vilkaisee Sethiä nopeasti, mutta kääntää sitten katseensa takaisin Alisoniin. "Oliko kiva tunti?" Sinisilmä kysäisee. Hetkessä hän oli muuttunut saalistajasta saalistettava.

# https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/3c/84/ae/3c84ae4e2b0625b35158087fb3280314.jpg

Kiireellä kiinni sitaistut ruskeat hiukset karkailivat Emilin löysältä nutturalta, kun hän käytävällä yritti ahtaa loitsukirjaa turhan täyteen koululaukkuunsa. "Hengitä syvään, laske kymmeneen", hän toisteli itselleen mielessään, kun kirja ei meinannut mennä laukkuun.
Kuudennen luokan aloittajaisiksi he olivat saaneet kasan läksyjä jokaiselta opettajalta, ja koska tämä puuskupuhneiti ei ollut luopunut VIP-kokeiden jälkeen vain tähtitieteestä - vaikka oli senkin päässyt läpi - hänellä oli melkoisen täysi lukujärjestys. Yksi hyppytunti torstaina, siinä kaikki, mitä hän oli saanut. Ja läksyt pitäisi jossain välissä ehtiä tehdä. Onnekseen hän ei ollut mukana huispausjoukkueessa, koska aika vuorokaudessa ei olisi yksinkertaisesti riittänyt.
Niin, ja kaiken kukkuraksi hän ei ollut pysynyt kartalla puolissakaan sen päivän aineista, mikä ärsytti suunnattomasti moitteetonta jälkeä kaikissa aineissa aina tehnyttä puoliveristä.
Emili kuuli pauhaavilta ajatuksiltaan juuri ja juuri ystävänsä Stephanien pyynnön odottaa, ja pysähtyy sitten hetkeksi, että toinen saa hänet kiinni. Hän veti syvään henkeä ehkä sadatta kertaa sinä päivänä ja nosti pienen hymyn kasvoilleen - eihän hän ystävälleen ollut vihainen tai mitään, koulustressiä vain. Ensimmäisenä päivänä. Hienoa.
Tytöt lähtivät Suuren salin suuntaan hiljaisuuden vallitessa, kun Emili manasi mielessään sitä, kuinka vähän ehtisi seuraavana yönä nukkua. Toisaalta, olihan hän edellisenkin vuoden pärjännyt niillä viiden tunnin yöunilla ja vähintään seitsemän tunnin kokeisiin luvuilla per päivä, normaalien läksyjen lisäksi siis. Ahkeruus toki palkittiin, mutta silti, voimavaroja se vei.
Ajatuksiinsa vaipuneena ruskeakutrinen puuskuneiti ei huomannut Stephanien häneen luomaa katsetta tai luihuispoikaa, joka seisoi aulassa.

> https://data.whicdn.com/images/182749330/large.jpg

♂ NOEL EUGENE BELROSE naurahti luihuistytön sanoille ja hymyili pienesti. Noelilla oli pieni niin sanottu taito tutustua helposti ihmisiin. Oikeastaan se johtui vaan siitä, että Noel ei ikinä arvostellut ihmisiä ulkonäön, tuvan tai minkään muun asian takia. Noel oli perinyt sen ystävälliseltä äidiltään.
Belrose naurahti pienesti Jocelynin kysymyksen kuultuaan. Noel siirsi ruskeiden silmiensä katseen Jocelynin silmiin ja kohotti hänelle kulmiaan. " Etkö sinä tiedä mitä sana viehättävä tarkoittaa?" Rohkelikko sanoi hymyillen, pieni virne silmäkulmassa. Belrose korjasi koululaukkunsa asentoa, pitäen kätensä yhä hennossa puuskassa. Noel ei oikeastaan ymmärtänyt sitä, miksi Luihuisia sanottiin aina pahoiksi, ilkeiksi ja kiukkuisiksi, sillä eiväthän kaikki olleet samanlaisia. Jocelynkin vaikutti todellisuudessa ihan mukavalta. Noelin isosiskokin oli ollut Luihuisessa, ja hänkin oli mukava.

# kuva (nuolesta eteenpäi) - https://aijaa.com/WGlIOq

Jonathan haukotteli. Tuo talsi tympääntyneenä ulos muodonmuutoksien luokasta. Takana taas yksi tunti kuraa, josta hän ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Ei Jonathan ollut mikään friikki, joka jaksoi kiinnostua ja päntätä tylsiin aineisiin. Kun ei siinä vaan ollut mitään ideaa. Mitä hyötyä edes oli ennustamisen, tai taikuuden historian tunneissa? Ei mitään. Jonathan haroi valkeat hiukset pois silmiltään ärtyneenä, suunnaten askeleensa kohti Luihuisten oleskeluhuonetta. Siellä saattaisi sentään olla jotain tekemistä ja ennenkaikkea seuraa. Jonathan tarvitsi tekemistä ja pian. Herra puri huultaan, laskeutuen laiskasti portaat tyrmiin, jatkaen matkaansa Luihuisten oleskeluhuoneeseen. Jonathan katsahti ympärillään vihreän ja hopean sävyisessä huoneessa, valloittaen sitten yhden nojatuoleista itselleen. Siinä hän luultavasti tulisi viettämään koko loppupäivän, tai no illan. Jonathan laski koulureppunsa maahan ja hupparinsa hupun päähänsä, sulkien silmänsä. Vasemmassa kädessään tuo puristi omenapuista sauvaansa, valmiina tainnuttamaan kaikki häntä lähestyvät kuraveriset.

JOCELYN LUCIA DAYTON pudisti vain päätänsä, sillä ei jaksanut takertua aiheeseen enää pidemmäksi aikaa. Hän ei oikeastaan edes tiennyt, miksi seisoi tässä jutustelemassa pojan kanssa, josta ei edes välittänyt, vaikka liemistäkin oli jo tullut läksyjä ja koulutahtiin oli totutteleminen. Poika tosiaan oli puhelias, jos kerta luihuisellekin alkoi juttelemaan, useampi rohkelikko olisi vain jatkanut matkaa rivakammin, ettei tarvitsisi sietää Jocelynin naamaa enää kauempaa.
Dayton huokaisi jälleen ja lähti verkkaisesti kävelemään pojan ohi, koskettaen tämän olkapäätä omallaan ohituksessa. Hän ei keksinyt mitään sanottavaa, jolla lähteä, joten päätti olla sanomatta mitään.