Roolipelaukseen liittyvää

Muistutus

Muistutan vielä, että roolipelaamme mieluiten kolmannessa persoonassa (hän-muodossa). Et myöskään voi aloittaa roolipelaamista, jos sinun lomakettasi ei olla hyväksytty. Joten odotathan, kiitos!
Lisää

Roolipeli alkaa...

Rodrick Brigham - Puuskupuh (5.lk)

RODRICK BRIGHAM nyökäyttää, jälleen, päätään. Tanssit, aivan, tuo miettii itsekseen hetken. Rehtori Verson ilmoitettua tansseista ei nuori velho oli luovuttanut edes yhtä ajatusta niille, sillä ei usko saavansa paria. Ilman paria taas hänestä tulisi jälleen entistä helpompi kiusan kohde, eikä hän tosiaankaan halua sitä. "Joo, Verson viidennentoista vuoden juhlat, vai miten se oli.." Puuskupuh vastaa hymyillen.
Valerie saa varmasti seuraa itselleen, siitä Rodrick on varma. Omhan tuo niin kauniskin, ja mukavan oloinen. Täysi vastakohta isokorvaiselle ja huvittavan näköiselle kömpelys Brighamille. "Aijotko sä mennä niihin?" Tummaverikkö kysäisee sitten tytöltä kohteliaisuuden vuoksi. Vaikka hän kömpelö onkin ja hieman hömelö, osaa hän käytöstavat. Jopa jästiperheissä on käytöstavat, vaikka eivät kaikki sitä uskokkaan. Ja kyllä, Rodrick on jästisyntyinen, vaikka ei mielellään sitä myönnäkkään. "Mä oon kuullut vaan tansseista, mutta en oo ikinä ollut."

Carter Chandler - Luihuinen (6.lk)

CARTER CHANDLER tuijottelee eteensä, Alisonin ohitse, täysin omissa maailmoissaan ja antaa tytön selittää viime tunnistaan kaikessa rauhassa. Kuullessaan Korpinkynnen kysyvän jotakin, Carter havahtuu ja kääntää katseensa Alisoniin. "Liemiä", tuo vain vastaa pikaisesti ja on jo lähdössä paikalta, kun blonditar sanoo jotakin, joka järisyttää koko maailmankaikkeutta. "Mitä! Puuskupuhien?" Carter toistaa sanat epäuskoisena. Joutuvatko Luihuiset todella harjoittelemaan niiden tumpeluksien kanssa? Luihuinen pudistaa päätään pienesti, vilkaisten sitten Sethia. "Ehkä sieltä löytyy sulle tanssipari", tuo sanahtaa pojalle ja virnistää sitten. Sen tehtyään Carter taputtaa muutaman kerran suuremman pojan olkapäätä.

Carter lähtee suuntaamaan kohti Suurta salia, kulkien matkalla yhden oman tupalaisensa ohitse, Ted Lupinin. Juuri, kun Chandler on ohittamassa poikaa ja tuon Korpinkynsi ystävää hänen korviinsa kaikuu noiden puhe. "Niin, jotkut idiootit tosiaan pitävät kiinni 'vitsi-me-puhdasveriset-ollaan-parhaita' linjasta, joka on omasta mielestäni naurettavaa", Carter kuulee Lupinin sanovan. Chandler on itse puhdasverinen, eikä hän tosiaankaan katso hyvällä tuollaisia sekasikiöitä, jotka eivät edes kunnioita omaa tupaansa. Eikö se edes riitä mielenosoitukseksi, että kaveeraa Rohkelikkojen kanssa?
"Seth, kuulitko sä saman kun mä?" Carter kysyy ystäbältään hiljaa, niin etteivät Lupin ja Korpinkynsi tyttö kuulleet.

Hetken kuunneltuaan kaksikkoa Carter pudistaa päätään. Kannattaa kehuskella paikalla huispausjoukkueessa, sillä sä lennät sieltä aika nopeesti ulos, tuo miettii. Tästä lähtien hän ottaisi elämäntyökseen pilata kaikki tuon sekasikiö Lupinin suunnitelmat. Alkaen tästä hetkstä. "Ai Lupin, ootko sä päässyt huispausjoukkueeseen? Aika hienoa, onnea!" Chandler sanoo ivallisesti, niin että myös nuo kaksi petturia kuulisivat.

// sori sekavuus..

Valerie Greenwood - Rohkelikko

VALERIE GREENWOOD hymähtää, kun poika sanoo jotain rehtori Versosta. Kun poika kysyy tältä aikooko hän mennä tansseihin hän alkaa itsekin miettiä meneekö hän. "En tiedä vielä, jos saan seuralaisen" Greenwood sanoo. Tanssiaiset kuulostavat houkuttavilta, mutta eihän tyttö osaa edes tanssia. "En mäkään, ne ovat pikemminkin jästien juttu" Valerie sanoo, ei sillä, että hänellä olisi jotain jästejä vastaan vaan sillä, että hän on kuullut juttuja jästien tanssesita ja jotkut ovat olleet positiivisia - ja jotkut negatiivisia asioita. "Entä sä?" espanjalaissyntyinen neiti kysyy. Taas kerran hän mietti kenelläköhän mahtaisi olla jo pari tanssiaisiin.

8lyhyeks jäi :(

Noel Belrose, Rohkelikko

♂ NOEL EUGENE BELROSE naurahti Jocelynin sanoille. Toisaalta Noel kyllä ymmärsi, miksi Jocelyn oli kieltänyt häntä puhumasta. Ei Noel olisi kumminkaan puhunut asiasta, mutta Noel on kumminkin niin puhelias persoona, että hän saattaisi vahingossa lipsauttaa jotain. Belrose kumminkin päätti, ettei sano kellekkään asiasta, se jääköön yllätykseksi.
Noel virnisti vastaukseksi Jocelynin sanoille ja nappasi kotitontulta kahvikupin täynnä tummaa nestettä. Noel ei ikinä käyttänyt kahvin kanssa maitoa, joskus ehkä sokeria. Nyt herra päätti juoda sen täysin mustana. Noel vetäisi keuhkonsa täyteen ilmaa, ja puhalteli sitten kahviansa kuin joku pieni lapsi. Noel oli haukkaamassa keuhkot täyteen happea, mutta Jocelyn alkoi puhumaan, joten Belrose siirsi katseensa häneen. "Sinä toivoit, että löydän parikseni jonkun kivan tytön, ja sinä vaikutat kivalta. Vaikkakin vittuilet välillä", Noel sanoi, siirtäen katseensa Jocelyniin virnistäen.

# kuva (nuolesta eteenpäi) - https://aijaa.com/WGlIOq

Seth, Luihuinen

Vaaleahiuksinen poika kurtistaa kulmiaan kun koettaa tajuta, että he joutuisivat tanssimaan Puuskupuhen kanssa. Ajatus tanssiaisista ei ilahduttanut muutenkaan Sethiä, joka oli surkea tanssimisessa. Ehkä Puuskupuhien kömpelyys tasoittaisi tilannetta ainakin hänen kohdallaan. Seth räpsäytti kerran silmiään, kun Carter taputti häntä olalle ja sanoi, että ehkä sieltä löytyisi hänelle tanssipari. Poia pysyi hiljaa ja koetti tulkita pojan sanoja. Oliko hänen paras ystävänsä ollut tosissaan vai ei? Hän lähti hiljaisena, otsa rypyssä, kävelemään Carterin kanssa kohti suurta salia. Poika ei kerennyt vastaamaan tanssipari kommenttiin mitään, kun Carter jo pysähtyi. Seth nyökkäsi pojan kysymykselle, loi kiukkuisen katseen Tediin ja naksautti sen jälkeen rystysiään. Hän vilkaisei kysyvästi Carteriin.

Rodrick Brigham - Puuskupuh (5.lk)

RODRICK BRIGHAM katselee Valerieta, kun tuo sanoo menevänsä jos saa seuralaisen. "Etköhän sä saa. Kauniit tytöt saa aina"; Puuskupuh sanahtaa ja nolostuu jälleen. Ihme pälpättäjä, tuo miettii itsestään. "Tarkotin vaan että.. tai unohda", Tummaverikkö jatkaa, mutta lopettaa sitten lauseen, sillä tuntee tilanteen pysyvän niin parempana.
"Mä en varmaan mene, kun en tähänkään asti oo menny. Sitä paitsi, ei mulla oo paria", poika vastaa sitten toisen kysymykseen hymyillen arasti. Miksi rikkoa tavat nyt, kun ei tähänkään asti olla rikottu.

// sori tuli lyhyt.

Emili Shear, 6.lk, puuskupuh

Emili nyökkäsi Stephanien vahvistukselle siitä, että velhotanssiaiset olisivat erilaiset. Onneksi, ei haitannut yhtään.
Sitten tämä vahvisti myös sen, että kyllä, he harjoittelisivat luihuisten kanssa - mahtavaa. Tulisi varmasti mukavaa, ajatellen kuinka positiivisia he muutenkin puuskupuheja kohtaan olivat aina. Luultavimmin siis he tanssisivat keskenänsä ja luihuiset keskenänsä, ettei tulisi isompia kärhämiä. Oikeastaan, Shearin tyttö jäi pohtimaan rehtorin arvostelukykyä, kun tämä oli laittanut puuskupuhit ja luihuiset samoihin harjoituksiin. Ehkä se olisi ennemminkin testi, että tulisivatko he mitenkään toimeen, tai jotain. Tai sitten korpinkynnen ja rohkelikon välillä oli jotain, minkä takia nämä täytyi saada samoihin harjoituksiin.
"Tuskin kovin moni on ehtinyt saada paria vielä", Emili vastasi Stephanien pohdiskeluun. "Tai siis, ilmoituksesta ei ole hirveän kauaa, eivätkä kaikki voi olla niin rohkeita, että olisivat jo kysyneet heti... Mutta toki jos jotkut seurustelevat tai vastaavaa, niin silloin."
Kun toinen kysyi pukeutumisesta, tytön kulmat menivät kurttuun. Mekot eivät nimittäin pukeneet hirmuisen hyvin häntä - eihän hänellä ollut rintavarustusta juuri yhtään.
"Mekkoja kai, tytöille ainakin. Juhlakaapuja pojille", hän vastasi kurtistellen edelleen kulmiaan. Vaikka hän melko tyttömäisesti muuten pukeutui, juhlamekkoja hän ei ollut pitänyt lähes koskaan. Hameet ja löysät paidat olivat huomattavasti mukavampia, ainakin hänen mielestään. Mutta tanssiaisiin mekko täytyisi laittaa.

> https://data.whicdn.com/images/182749330/large.jpg

Alison, Korpinkynsi


Tummaveikkö nyökäytti päätään harmistuneena, kun Carter kuuli että Luihuiset joutuivat tanssimaan Puuskupuhien kanssa. "Niin, mä olisin paljon mielummin tanssinu teidän kanssa." Hän sanoi ja jäi hetkeksi seisomaan yksikseen, ennenkuin tajusi lähteä kohti Suurta salia viipottavien Luihuspoikien perään. Alison kurtisti hiukan kiukkuisena otsaansa. Että Carter osasikin olla raivostuttava. Alison ei ymmärtänyt miksi poika ei lämmennyt hänelle, vaikka he olivat tunteneet jo ikuisuuden. Caterin huomion kuitenkin kiinnittää joku toinen Luihuinen, joka juuri parhaillaan pilkkasi puhdasverisiä. Auts, Alison tiesi puhdasverisyyden olevan tärkeää Carterille. Niinpä ruskeahiuksinen korpinkynsi pysähtyi pojan vierelle. "Ai, en tiennytkään että huispausjoukkueisiin pääsee nykyään niin helpolla.." Hän sanoi hiukan ilkeällä äänensävyllä ja nosti kädet lanteilleen.

Valerie Greenwood - Rohkelikko

VALERIE GREENWOOD naurahtaa "ei sitä tiedä" tämä selventää "ja kyllä sä varmaan saat parin" tyttö jatkaa hymyillen. Rodrick vaikutti mukavalta, vaikka yleensä Valeriella ja Puuskupuhilaisilla on ollut pientä kärhämää.
"No onko sulla yhtään lemmikkiä?" Greenwoodin esikoinen kysäisi miettien omaa kissaansa Queenia, "mulla on kissa, Queen" Valerie kertoi. Queen oli valkoinen pitkäkarvainenkissa, joka oli kiintynyt Valerieen ja Valerie siihen. Melko monella oppilaalla on lemmikki Tylypahkassa.

Stephanie Hudson - Puuskupuh

STEPHANIE HUDSON hymyili pienesti, mutta se katosi pian hänen suupieliltään. "Mutta me harjotellaan luihusten kanssa" hän sanoi hiukan vaivaantuneelta "kuka pystyy harjottelemaan niiden kanssa mitään, kun ne on semmoisia pahansuopia" Hudson huokaisi. Hän mietti kaikki luihuisia, jotka tiesivät ja melkein kaikki niistä olivat kamalia varsinkin Carter ja Seth, he olivat oiekita kiusankappaleita.
Stephanie olisi mielummin harjoitellut korpinkynnen kanssa, koska hänellä on perhetuttu siellä. "Mekot kuullostavat kivoilta, olen aina halunnut käyttää hienoa mekkoa niin kuin oikeat prinsessat" Stephanie huokaisi viitaten jästi satuihin joissa oli prinsessoja,
puoliverisenä hän oli kuullut niitä paljon. Hän piti erityisesti siitä, jossa prinsessa kadottaa lasikenkänsä.
"Etkö sinä ole yhtään innoissasi?" Neitokainen kysyy Emililtä.

Uusi kommentti