VALERIE GREENWOOD katsoo taas Puuskupuh kaksikkoa jotka ovat jo menossa pöytään "ei ne oo" hän vastaa "onko ne sun tai siis nehän on sun tupalaisii?" Tämä jatkaa, vastausta odottamatta hänlähtee kävelemään kohti Suuren salin ovea, "meidän pitäisi vatmaan men omiin pöytiin, nägdään illallisen jälkeen" hän huikkaa ja juoksee Celestian kiinni "Moi" hän sanoo tälle. Ei hän ikinä ole tälle paljoonkaan jutellut, mutta olihan tuo rohkelikko.

/super lyhyt mutta huomen kun meen koneel tulee pidempiä.

NOEL EUGENE BELROSE naurahti pienesti Jocelynin sanoille ja katsoi häntä pienesti hymyillen. Noel siirsi katseensa eteenpäin käytävällä, joka oli onneksi autio. Juuri nyt ei olisi mukavaa tulla suuren rohkelikko- tai luihuisjoukon yllättämäksi. Mielellään Belrose halusi olla kahden Jocelynin kanssa, vaikka se kuulostikin aika oudolta.
Jocelynin alettua puhumaan Noel siirsi katseensa tyttöön ja virnisti ovelasti. "Ulos", kuusitoistavuotias vastasi yksinkertaisesti, kävellen yhä Tylypahkan ulko-ovia päin. Noel tunsi Jocelynin parantavan otettaan Noelin kädestä, eikä herran hämmästykseksi irroittanut sitä. Noel tiukensi otettaan luihuisen kädestä, kävellen eteenpäin vilkuillen sivusilmällä Jocelyniä.

Eliza mulkaisee ärsyyntyneenä Jonathania, hän ei jaksa samaa vaivaa nähdä vain sen vuoksi ettei toinen suostu antamaan yhtä sivua. Eliza antaisi tuo repiä vaikka kaikki muut, muttei kyseistä.
"Karkotaseet", Eliza sanoo tällä ertaa kovemmalla äänellä ja hänen sauvansa tekee yhteistyötä hyvin nopeasti.
"Tarantallegro", neiti jaktkaa hyvin pian ja osoittaa yhä Jonathania sauvallaan, hänen on pakko osua. Kuitenkin Eliza lähenee askel akseleelta toista. Eliza yrittää toistamiseen vielä jähmetyttää Jonathania, kyllä hän jollain tavalla saisi tuon kädestä sen pois.

AWENITA GREGORIA astui linnan ulkoportaat alas, astuen sitten kuivuneelle nurmikolle. Korpinkynsityttö pyyhkäisi laineilevat hiukset vaaleitten kasvojensa edestä ja heilautti koululaukkunsa paremmin olalleen ja käveli pitkin Tylypahkan linnan tiluksia. Lopulta Gregoria käveli vain satunnaisen, paksurunkoisen puun luokse ja nojautui sitä vasten selällään. Awenita risti kätensä puuskaan ja katsoi eteenpäin kulmat kurtussa. Luihuiset osasivat tosiaan olla aika kusipäisiä. Oikeastaan se aihe ei vituttanut juurikaan neitokaista, hän vain oli tavalliseen tapaansa aika lailla syyttä ärtynyt.
178-senttimetrinen laittoi kädessään olevan taikasauvansa takaisin koululaukkuunsa ja suoristi jo ennestään suorassa olevaa kauluspaitaansa ja solmiotaan. Awenita oli usein aika järjestelmällinen koulupukunsa suhteen, kieltämättä.

Jonathan torjui neidin karkotusloitsun. Klassikko. Kaikki kokeilivat sitä ensimmäisenä, mutta Jonathan ei alentunut siihen. Hän ei muutenkaan alentuisi kiroamaan tyttöjä. Sehän oli sama asia kuin jästimiesten laji, naistenhakkaus. Okei, ei se mikään laji ollut. Sitä oli vain kiva seurata. Jonathanilla oli hitusen vaikeuksia torjua steppausloitsua, sillä tuon keskittyminen oli jossain ihan muualla. Sen hän onnistui torjumaan, mutta seuraava osui. Se taisi olla kangistusloitsu. Jonathan kerkesi laittamaan kätensä puuskaan, ja istuutumaan, kun loitsu iski häntä mukavasti otsaan. Yrittäköös tyttö vain, Jonathan ei loitsua luovuttaisi.

JOCELYN LUCIA DAYTON pyöräytti silmiään hymyillen. "Vau, niinkö tosiaan?" hän sanoi sarkastiseen sävyyn. Noita pidätti hetken hengitystään, pojan puristaessaan hänen kädestään lujemmin. He näyttivät ulkopuolisille varmastikin jonkinmoiselta parilta, mutta kavereitahan he vain olivat.
Pian Dayton astelikin Noelin kanssa viileään ulkoilmaan. Siellä tuoksui tuleva sade ja syksy. Taivaalle oli kerääntynyt muutamia tummia pilviä, mutta ne olivat vielä kauempana.

Rodrick nyökäyttää päätään, kun Valerie toteaa heidän täytyvän mennä omiin pöytiinsä. Niinhän se on, hänen pitäisi mennä istumaan yksinään omien tupalaisensa kanssa. "Juu, no nähdään Illallisen jälkeen", poika vastaa hymyillen rohkeasti, ennen kuin lähtee raahautumaan kohti Puuskupuhien pöytää raahaten laukkuaan olallaan. Hän istahtaa vapaalle paikalle pitkän pöydän ääreen ja kaivaa aikaisemmin lukemansa kirjan laukusta, jatkaen sitä nyt keskittyneesti.

Eliza on jo todella varma, että Jonathan on voittamaton. Syynä siihen on, että ylensä Eliza onnistuu heti ensimmäisellä loitsulla melkeimpä kehen vain. Kuitenkin viides loitsu osui poikaan. Eliza jähmettyy ensin itse, sillä hän pelästyy itsekkin sitä mitä juuri teki. Eihän se ollut reilua. Kuitenkin sisällä mielessään tyttö lyö itseään poskelle yrittäen päästä yli siitä, ettei hänen käytöksensä kovinkaan hyväksyttävää ollut. Eliza kyykistyy hieman alemmas tutkimaan Jonathanin käsien asentoa alkeaen vähintään yrittämään avata tuon käsien sotkut, hän todella tahtoo loitsun.

Martínez astelee Suuren salin ovista sisään, kun hänen vierelleen ilmestyy toinen tyttö, joka on pukeutunut Rohkelikkojen väreihin. "Moi", tuo vastaa hymyillen hennosti, jatkaen koko ajan kävelemistään kohti oman tupansa pöytää. Tuo heilauttaa vaaleat hiuksensa olan taakse ja vilkaisee sitten tyttöä vierellään, joka näyttää nuoremmalta kuin hän itse. Hetken mietittyään Celestia keksii tytön nimen. "Sähän oot Valerie vai mitä?" Tuo kysäisee varmistaakseen vielä, että puhui oikealle henkilölle.

Jonathan seurasi katseellaan tytön puuhia. Tuon oli turha edes olettaa voittaneensa Jonathania. Jonathan oli antanut loitsun osua itseensä, sillä Walkeria ei voittanut kukaan. Jonathanin oli pakko antaa Elizan käydä käsiksi häneen, vaikka ei herra siitä yhtään nauttinut. Tuo saisi yrittää niin kauan, että loitsu raukeaisi. Silloin tyttö saisi turpiinsa ja pahasti. Jonathan käänsi katseensa eteensä miettien, kauanko neiti jaksaisi.

/ lyhyys :((