STEPHANIE HUDSON huomasi ystävättärensä ajatusten olevan jossain muualla. Johtui kai stressistä, tämä arveli. "Tuliko paljon läksyä?" hän kysyi Emililtä, vaikka tiesi sen olevan turha kysymys, koska vastaus oli ilmiselvästi "kyllä". Puuskupuh kiinnitti jälleen huomionsa pariin luihuiseen joiden joukkoon oli ilmaantunut tyttö, joka silitteli kissaa sylissään. "Mennäänkö?" Stephanie kysyy Emililtä osoittaen Suurta salia, odottamatta, että tämä vastaisi aiempaan kysymykseensä. Neiti oli itsekin melko stressaantunut, sillä halusi parantaa arvosanojaan.
Tyttö oli joutunut luopumaan taika eläinten hoidosta, tosin se ei tätä haitannut. Nyt hänellä oli vain tiistaisin yksi hyppytunti. Hudson kaivoi taskustaan ponnarin ja sitoi huolellisesti hiuksensa sillä.
Hän otti pari askelta kohti salia ja vetäisi Emilin mukaansa. Katseellaan hän etsi paikkaa johon istahtaa. Pian hän löysikin sopivan, rauhallisen oloisen paikan. "Mennään tuonne?" hän osoitti Puuskupuhin pöydän keskiosaa ystävättärelleen.

//laitan seuraavaan rooliin kuvan, mutta pitää mennä moi!

♂ NOEL EUGENE BELROSE huomasi Jocelynin pudistavan päätänsä, jolloin Noel kohotti kulmiansa. Rohkelikko siirsi katseensa jalkoihinsa, haroen sekaista hiuspehkoaan ehkä hivenen väsyneenä. Noel oli usein koulupäivien jälkeen väsynyt, hän ei vain näyttänyt sitä ikinä.
Noel kohotti katseensa tuntiessaan pienen tönäisyn olkapäässään. Belrose tajusi Jocelynin poistuvan paikalta mitään sanomatta, jolloin Noel mutristi huuliaan ja otti pari juoksuaskelta saadakseen Jocelynin kiinni. Noel meni kävelemään tytön vierelle ja sanoi: "No, et siis tiedä mitä sana viehättävä tarkoittaa? Tarvitsetko valaistusta?" Noel vilkaisi Jocelyniä virne silmäkulmassa ja astui pois tyrmistä. Heti tyrmien edessä oli lammikko vettä, mitä Belrose ei sattunut huomaamaan. Noel katsoi luihuistytön sivuprofiilia, kunnes tajusikin astuvan suoraan vesilammikkoon ja liukastuvansa. Noel horjahti eteenpäin ja oli kaatua, mutta hän tarttui Jocelyniä käsivarresta. Noel suoristi ryhtinsä ja päästi nolona irti tytöstä. "Öh, sori", Noel mutisi hermostuneesti naurahtaen, katsoen sitten vaihteeksi eteenpäin kävellessään. Muutamien metrien päässä ei näkynyt vesilammikkoja, joten herra uskalsi siirtää katseensa takaisin luihuistyttöön.

JOCELYN LUCIA DAYTON hätkähti hieman huomatessaan pojan kirineen hänet. Hän kohotti katseensa lattiasta rohkelikkoon ja mutristi hieman huuliaan. "Jos noin kovasti tahdot, ole hyvä vain", tyttö sanoi, vieden sormillaan sinisiä hiuksia korvansa taakse.
Kumpikaan ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun Belrose liukastui lammikkoon, joka sijaitsi keskellä käytävää. Poika ehti ottaa kiinni tytöstä ja tämä säikäytti Daytonin. Hän kosketti kädellään kohtaa, josta poika oli hetki sitten tarrannut kiinni ja hymähti. "Ei mitään", hän sanoi vain ja jatkoi matkaansa, poika vierellään.

Emili räpytteli hetken silmiään saaden niin kohdistettua katseensa Stephanieen, joka oli kysynyt häneltä kysymyksen. Vaikka vastaus oli ilmiselvä, ja molemmat tiesivät sen, oli hyvien tapojen mukaista vastata.
"Jep, olimme aikalailla samoilla tunneilla, jos muistat", hän vastasi hymyillen toiselle. Toki läksyä olisi tullut vähemmän, jos olisi saanut tunneilla jotain aikaiseksi, mutta ei, hän ei ollut saanut. Kesäloma tuoksui edelleen hänen mielessään, eikä arkiseen aherrukseen vielä ensimmäisenä päivänä voinut päästä kiinni. Ensimmäinen päivä vaihdettiin kuulumisia ja opettajat kertoivat vuoden tavoitteista, eikä oppimista kuulunut tapahtua liiemmälti.
Suureen saliin siirtymisestä ollut kysymys tarvitsi lähinnä nyökkäyksen, koska se oli ilmiselvää. Tietysti he menisivät Suureen saliin, siellä kuulisi varmasti, mitä jännää oli tapahtunut kesällä, kun kaikki olisivat vihdoin kotiutuneet kouluun ja pystyisivät taas vaihtamaan luontevasti juoruja.
Heidän kävellessään Suuren salin suuntaan Shearin ainoa taikova lapsi irroitti hiuslenkin, jolla oli äkkiä hiuksensa kiinnittänyt edellisellä tunnilla ja siirsi sen ranteeseensa. Hän harasi sormillaan taas aivan takussa olevia kutrejaan ja kurtisteli niille hyvin suoria kulmiaan. Ja kuten yleensä, hän luovutti hiustensa suhteen ja haroi ne uudelleen nutturalle, sillä kertaa hieman siistimmälle, joka ehkä kestäisi vielä illalle, kun hän voisi kammata kunnolla hiuksensa. Ei sillä, eivät ne sileinä kestäisi kuitenkaan, joten turhaahan se oli. Ja ei, hänen koululaukkunsa oli niin täynnä kirjoja, ettei sinne mennyt mitenkään hiusharjaa lisäksi.
"Toki", Emili nyökkäsi Stephanien ehdotukselle istumapaikasta - kyllä hänelle oikeastaan kävi missä tahansa istuminen, kunhan he oman tupansa pöytään löytäisivät.

> https://data.whicdn.com/images/182749330/large.jpg

♂ NOEL EUGENE BELROSE naurahti pienesti Jocelynin sanat kuultuaan. Noel pyyhkäisi pari hiussuortuvaa otsaltansa ja siirsi katseensa Jocelyniin. "Älä kuulosta noin tylyltä. Hymyilisit joskus", Noel tokaisi naurahtaen, tökäten sitten etusormensa Jocelynin suupielelle. Noel venytti tytön suupieltä ylemmäksi ja naurahti. "Pidä se noin", Noel sanoi virnistäen, ottaen sitten sormensa pois Jocelynin kasvoilta. Noel käveli Jocelynin vierellä linnan käytäviä pitkin, miettien sitten, että tiesiköhän Jocelyn edes hänen etunimeään. Opettajat puhuttelivat Noelia sukunimellä, ja ainoa hänen ja Jocelynin yhteinen tunti oli taikajuomat.

# kuva (nuolesta eteenpäi) - https://aijaa.com/WGlIOq

JOCELYN LUCIA DAYTON hämmästyi pojan koskettaessa hänen huuliaan ja kehotti häntä hymyilemään. "Enköhän hymyile ihan luonnostani, sitten kun on sille tarve", tyttö sanoi vain, mutta hymyili kuitenkin pienesti. Poika oli jokseenkin ärsyttävä, sillä Joceyn ei usein kuljeskellut noin puheliaiden ihmisten kanssa, eikä varsinkaan rohkelikkojen. Onneksi he olivat vielä syrjässä, sillä jos joku luihuinen näkisi hänet nyt, niin hänen koko naamansa olisi mustana seuraavana päivänä.
Dayton käänsi katseensa poikaan ja katsoi tätä hieman tarkemmin. Pojalla oli tummat, hieman sekaiset hiukset. Hän näytti ja vaikutti aika rennolta kaverilta, mutta hän kuitenkin oli rohkelikko. Hyvällä tuurilla voisi olla kuraverinenkin ja sellaistenkos kanssa sinihiuksinen noita ei haluaisi näyttäytyä. Vaikkei Jocelyn tuntenutkaan Belrosea, hän tiesi missä porukassa tämä liikkui, sillä joskus aikoja sitten tytön ystävä, oli seurustellut rohkelikon ystävän kanssa.

♂ NOEL EUGENE BELROSE virnisti pienesti Jocelynin sanoille ja haroi hiuksiaan. "Milloin on sen tarve? Mikä on sinun mielestä oikea aik hymyillä?" Noel kysyi leveä hymy kasvoillansa. Se aika oli Noelilla koko ajan. Noelin paras ystävä oli sanonut joskus vuosia sitten, että Noel muka hymyili aina nukkuessaan. Kuulosti toisaalta aika sekopäiseltä, koska ensimmäinen ajatus oli se, että minkähänlaisia unia Noel oikeen näki, ja hän ei tosiaankaan halunnut, että ihmiset luulivat hänen näkevän jotakin todella rivoja unia.
Belrose kuuli kahden ihmisen juoksuaskeleet lähestyvän sitä käytävää, missä hän on Jocelyn olivat. Jotain huutoa heidän perässään kuului, ja äänet kunnolla kuultuaan Noel huokaisi ja painoi käden otsallensa. "Saakeli, et mene sinne, se on MINUN taikasauvani!" joku huusi naureskellen. Siinä samassa nurkan takaa juoksikin kaksi Rohkelikon tupaväreihin pukeutunutta ihmistä - noita ja velho. Molemmat juoksivat nauraen kohti tyrmiä, ja taaempana juokseva vilkaisi Noelia ja irvisti pienesti. "Hei Belrose", poika sanoi jahdaten yhä tyttöä. Noel kohotti pojalle kulmiaan, mutta hän pudisti päätään. "En kerkeä selittää", poika sanoi naurahtaen, yrittäen juosta tytön perään. Pian kaksikko olikin jo kadonnut sisään tyrmiin, mutta Noel kuuli yhä kaksikon äänet. Tytön ääni oli ilman muuta yhden Noelin ystävän tyttöystävän. "Kuka helvetti Noelin seurassa oli?" tytön ääni kysyi, jolloin Noel vilkaisi päätänä pudistellen ikkunasta ulos.

JOCELYN LUCIA DAYTON kohautti olkiaan. "Kyllä sen tietää sitten, kun hymyilyttää", hän vain vastasi ja raapi hieman vaaleaa poskeaan. Kauempaa kaikui ääniä, selvästikin kahden ihmisen. Tyttö ei tunnistanut liikuskelijoita, joten he eivät ainakaan olleet hänen vuosiluokkansa luihuisia. Eivät voineet olla. Silti pieni paniikki valtasi Daytonin. Entä jos vaikka joku hänen niin sanotuista ystävistään saisi tietää, että hän oli kuljeskellut käytävillä rohkelikko pojan kanssa. Häntä ei ikinä jätettäisi rauhaan.
Jocelynin helpotukseksi mekastajat olivat pukeutuneet rohkelikon väreihin. Ja selvästi he tunsivat Belrosen, sillä jakoivat sanoja tämän kanssa. Jähmettyneenä nuori noita tuijotti tyttöä ja poikaa, jotka katosivat kauemmaksi, mutta huokaisi pian kuullessaan tytön sanat. "Noel.. Sä olet Noel", Dayton sanoi hetken päästä, kun hän oli tajunnut tuntevansa sen nimen. "Sä seurustelit Felician kanssa..", hän lisäsi selittääksen reagointia tämän oikeaan nimeen. Felicia ei ollut sittemmin puhunut kauniisti pojasta, joten noita ei ollut muistaa Belrosea.

♂ NOEL EUGENE BELROSE hymähti pienesit Jocelynin sanat kuultuaan ja vilkaisi häntä hymyillen. Belrose vilkaisi tyrmien suuntaan, mutta hänen kaksi ystäväänsä eivät olleet tulleet sieltä vielä. Noelista tuntui, etteivät he tulisi hetkeen. Tyrmiin juuri mennyt poika oli ollut Noelin ystävä vuosia, ja hän oli melkoinen sääntöjen rikkoja ja suhteellisen villi. Hän oli silti ihan suhteellisen mukava ja hauska.
Jocelynin sanat kuultuaan Noel siirsi katseensa tyttöön ja kohotti kulmiaan pienesti. Kun Jocelyn jatkoi vielä muutamalla sanalla, niin hymy valahti pois Belrosen kasvoilta. Noel siirsi katseen jalkoihinsa ja nyökkäsi. "Niin tein...", Eugene sanoi hiljaa, parantaen samalla olallaan olevan laukun asentoa. Noel oli päässyt jo ihan hyvin yli Feliciasta, mutta vieläkään herra ei suostunut puhumaan tytöstä, ei edes ystävilleen. Suhteellisen arka aihe hänelle.

JOCELYN LUCIA DAYTON huokaisi raskaasti ja pudisti päätään. "Sepä hienoa, hän tappaisi minut jos olisi nyt näkemässä.." noita sanoi ääntään madaltaen ja katsoi ympärilleen, aivan kuin Felicia voisi yhtäkkiä vain ilmestyä jostakin. Sillä tytöllä oli hyvin herkkä luonne. Suuttuisi varmasti jos näkisi Jocelynin Belrosen, tai tämän ystävien kanssa. Ja kun hän suuttuu, alkaa tapahtua. Kerran eräältä luihuispojalta lähti hiukset, kun hän meni vitsailemaan Feliciasta. Dayton ei tiennyt, että oliko hänen luonteensa vain sellainen, vai liittyikö siihen jotakin vakavempaa. Muuten Felicia oli ihan mukava tyttö, kunhan häntä ei suututtanut.
Dayton haroi tummansinisiä hiuksiiaan ja kääntyi katsomaan jalkojaan, jotka verkkaisesti astelivat eteenpäin. Hänen mielessään pyöri kirje, jonka hänen äitinsä oli aikasemmin lähettänyt. Siinä oli toivotettu hyvää lukuvuotta ja kyselty kuulumisia, mutta tyttö ei ollut varma vastaisiko kirjeeseen ollenkaan.