VALERIE naurahtaa ja laittaa lautaselleen hiukan syötävää. "Jep, luihuiset saisivat harjoitella keskenään" tyttö sanoo. Hän pyörittelee hetken haarukkaa, sillä tämän ei tekisi mieli syödä, mutta syö silti. "Mutta puuskut ja luihuiset pysyvät varmasti kaukana toisistaan" espanjalaissyntyinen neito lisää. Tanssiaiset tulevat olemaan upeat tai kamalat, jos hän ei saa paria niihin.
Onneksi he harjoittelevat korpinkynsien kanssa, heitä sentään voi sietää ja useimmat heistä ovat melko mukavia. He sentään ovat jästisuvaitsevia, vaikka sehän ei toki liikuta Valerieta olihan hän puhdasverinen, mutta suvussaan hänellä oli kyllä jästejä.

Rodrick nostaa katseensa kirjastaan ja huomaa Puuskupuhien pöydän olevan jo melkein täynnä. Nuori velho sulkee kirjan varovasti, todeten sitten itsekseen, ettei ole enään nälkäinen. Niinpä tuo nousee pöydästä antaakseen muille tilaa, ja lähtee astelemaan ulos Suuresta salista mahdollisimman näkymättömänä. Brighamin nuorukainen on oikeastaan täysi vastakohta Carter Chandlerille, joka rakastaa huomiota ja pelon ilmapiiriä. Vaikka todellisuudessa ei kovin moni tuota idioottia pelkääkkään, vaan enemminkin säälii tai pitää vain tyhmänä.
Hetkessä Rodrick on kipittänyt ulos Suuresta salista ja vilkuilee ympärilleen, jotta ei törmää keneenkään. Jotenkin pojasta tuntuu, että kaikki ovat hieman kiukkuisia, eikä hän halua joutua kohteeksi.

Tummaverikkö ei hätkähtänytkään saadessaan tylyn ja kieltävän vastauksen. Hän vain pyöräytti hiukan närkästyneenä silmiään ja sanoi: "Oletpas, et vain suostu myöntämään sitä." Alison mutristi suutaan ja nappasi pöytään ilmestyneistä vadeista itselleen riisiä ja kanaa, kuten Carterkin. "Lupaa edes harkita." Hän sanoi vaativasti. Hän ei aikoisi päästää Carteria minnekkään ennenkuin poika lupaisi edes harkita asiaa ja tiesi Carterin tietävän sen. "Mentäis ihan vaan ystävinä." Hän lisäsi toiveikkaana. Miksi Carterin piti olla niin jääräpäinen? Kaikki muut, jopa hänen vanhempansa kyselivät jatkuvasti Carterista. Kyllä hän vielä saisi sen jääräpään mielen käännettyä. Tällä hetkellä kukaan muu ei ollut osoittanut kiinnostusta Carteria kohtaan, mutta jos joku tekisi niin aikoi Alison raivata tämän tieltään. Hän oli päättänyt saada Carterin omakseen hinnalla millä hyvänsä.

Jonathan tuhahti. Hän oli edelleen vihainen, mutta silti häntä ärsytti. Ihan liikaa, tuo pieni Grindelwaldin jälkeläinen oli saanut Jonathanin hermot kireälle. Jonathan laittoi kätensä puuskaan, vilkaisten rannekelloaan. Jaa-a, eihän kello ollut edes paljoa vielä.
"En", Jonathan sanahti. Ei heillä ollut mitään harjoituksia vielä siihen mennessä. Hänen täytyi suunnitella aikataulut, mikä olikin hyvin ärsyttävää kapteenin hommissa. Varsinkin kun osa joukkueesta oli täydellisiä amatöörejä. Jonathanista olisi kai parasta vain erota koko joukkueesta ja muutenkin lähteä lätkimään koulusta.

Hymyili hiukan lautaselleen, kun kuunteli Alisonin ehtoja ja jaaritteluja. Tyttö ei luovuttanut sitten millään. Ei edes vaikka Carter noituisi tytön sammakoksi tai kangistaisi tämän päästäkseen pakoon. Ajatus kangistuneesta ja kiukkuisesta Alisonista sai Sethin naurahtamaan. "Onnea vaan sulle." Hän sanoi Carterille, nappasi kasan täytettyjä leipiä syliinsä ja nousi pöydästä. "Nähdään." Vaaleaverikkö sanoi ja liukeni pikaisesti paikalta. Voi Carter parkaa, poika varmasti kihisisi raivosta kun he seuraavan kerran näkisivät.

Seth asteli reippaaasti ulos Suuresta salista mutustellen samalla yhtä seitsemästä leivästään. Hän vilkuili ympärilleen ja mietti mitä tekisi seuraavaksi. Ehkä hän voisi mennä johonkin tyhjään luokkaan ja harjoitella salaa pimeyden voimia. Tai sitten hän voisi isotella jollekkin avuttomalle toisluokkalaiselle. Tai mennä ulos syömään leipiään. Vaihtoehtoja oli monia ja niitä miettiessään Seth törmäsi johonkin. Hänen sylissään olevasta leipäpinosta tippui leipä maahan. Se litistyi ja levisi lattialle täysin syöntikelvottomana. Kiukkuisena Seth katsoi mihin oli törmännyt ja näki hontelon Puuskupuhin, joka kantoi yrttitiedon kirjaa mukanaan. "Katso vähän eteesi!" Hän kivahti, vaikka todellisuudessa hänhän se oli jonka olisi pitänyt katsoa eteensä.

NOEL EUGENE BELROSE nyökkäsi pienesti Jocelynin sanoille, muttei vastannut mitään. Pieni hymy kohosi rohkelikkopojan kasvoille Jocelynin laittaessa päänsä herran syliin. Noel laittoi sormen tytön huulen yläpuolelle ja virnisti.
"Haittaako sua, jos mä piirrän sulle viikset?" Noel kysyi, pilaten täysin hetken rauhallisen tunnelman. Ei ollut hirveästi Noelin tyylistä istua rauhallisesti auringon laskussa ja katsella hiljaa eteensä - päin vastoin. Noelin tyylistä oli juosta auringon laskussa bokserit jalassa ja heitellä vesi-ilmapalloja kavereidensa päälle. Se kuulosti aika paljon Noelin hommalta.

# kuva (nuolesta eteenpäin) - https://aijaa.com/WGlIOq

AWENITA GREGORIA virnisti Leonardon sanoille ja pyyhkäisi taas valkoisen hiussuortuvan kasvojensa edestä. Jos ihan totta puhuttiin, niin Awenitan mielestä hänen etunimensä kuulosti joltaki hawajilaiselta ruualta, eikä Gregoria todellakaan halunnut olla hawajilainen ruoka.
Korpinkynsi virnisti pienesti Leonardon sanoille ja siirsi katseensa häneen. Awenitasta huomasi aina heti, jos hän oli vähääkään ärtynyt jostakin. "Luihuiset", Gregoria sanoi virnistäen. Hänen vanhemmat olivat olleet kouluaikoinaan samanlaisia ääliöitä kuin Carter, tai ainakin Awenita ymmärsi asian niin. Hänen isoveljensä Frederick oli ollut Tylypahkassa ollessaan ääliö luihuinen, joka kiusasi aina rohkelikkoja, puuskupuheja ja pienempiä.

# kuva - https://aijaa.com/WGlIOq

Eliza tarkkaili Jonathanin kehonkieltä, ei tuo kokonaan ole asiaa unohtanut. Ei hän toivottavasti enään muistele vanhoja, ei kangistaminen ole yhtään niin paha asia kuin tappaminen tai kidutus. Vaikkei se mukava ollutkaan. Grindelwald irrottaa otteensa taikasauvastaan ja vuokaisee kuulumattomasti helpotuksesta. Loppujen lopuksi Grindelwald tyytyy vain nyökkäämään Walkerille ja poistuu oleskeluhuoneesta vähin äänin kohti tyttöjen makuuhuonetta.

JOSH sai syötä ateriansa eikä hän jaksanut jäädä saliin norkoilemaan, joten hän pakkasi kirjansa takaisin reppuunsa ja heitti sen olalleen. Poika poistui Suuresta salista ja jäi aulaan nojailemaan seinään. Hän otti kirjan taas pois repusta ja jatkoi sen lukemista.
Kirja kertoi tähtitieteestä, joka oli Joshin mielestä mielenkiintoinen aihe. V.I.P kokeista Smith oli saanut Upean tähtitieteestä ja se miellytti pojan vanhempia. Puoliverinen velho oli viettänyt koko kesän matkaten ympäri maailmaa mikä sai tämän ajatusmaailman avartumaan.

JOCELYN LUCIA DAYTON naurahti pojan sanoille. Hetki olisi ollut aivan täydellinen joillekin rakastavaisille, mutta se ei ollut oikein Jocelynin mieleen. "Joo, sopisikohan mulle viikset? Semmoset oikein paksut ja ihanat", tyttö sanoi virnistäen.
Maa oli kostea Jocelynin alla ja hänen kaapunsa oli varmaan jo aivan likainen. "Miksi ihmeessä sä olet niin kiltti mulle, vaikka mä oon vittuillu sulle koko päivän?", australialaissyntyinen kysyi pienesti huokaisten.