LEONARDO JEROME ALDEN nyökkäsi vastaukseksi tytön sanoille ja huokaisi jälleen ajatellen luihuisia. "Niin tosiaan.. nekin vielä", poika sanoi päätään raapien ja mietti opiskelujaan. Usein tällainenkin aika olisi Leonardolla mennyt kirjojen parissa, mutta hän oli sattunutkin törmäämään ystäväänsä.
"Pitäisikö lähteä sisälle? Veikkaan että kohta sataa", Alden sanoi ja katseli taivasta. Hän kohensi paitansa asentoa, sillä ulkona alkoi olla viileämpi.

JOCELYN LUCIA DAYTON nauroi, kun poika tökki hänen naamansa kylmällä musteella päällystetyllä sormellaan. "Kiitos paljon, näytän varmasti upeammalta kuin koskaan", hän sanoi virnistäen pienesti. Sinihiuksinen nuori nainen naurahti jälleen, pojan ilmoittautuessa intiaanina.
"Joo hei mennään vaan, täällä on aika viileetä", Jocelyn sanoi ja kompuroi pois Noelin vatsan päältä ja nousi ylös. Hän ojensi vuorostaan kättään, auttaakseen pojan ylös.

AWENITA GREFORIA naurahti Leonardon sanoille ja nyökytteli päätään. Awenita toivoi, että hän saisi hyvät tulokset S.U.P.E.R. -tutkinnoista, vaikka hän ei ollut vieläkään täysin varma tulevaisuduesta. Velhomaailmassa ammatteja ei ollut niin paljoa kuin jästimaailmassa. Awenita tosin oli harkinnut itselleen uraa muotisuunnittelijana, hän haluaisi suunnitella velhoille ja noidille erilaisia kaapuja ja juhla-asuja. Se voisi olla hänen mielestä ihan mukava ammatti.
"Ai häh?" Awenita kysyi ajatuksistaan hätkähtäen, siirtäen katseensa Leonardoon. Korpinkynsi muisteli mitä Leo oli sanonut, kunnes hän naurahti ja nyökkäsi. "Joo, mennään vain. Minua väsyttää hieman, uni tekisi terää", vaaleaverikkötär sanoi hymyillen, lähtien kävelemänä kohti linnan ovea.

## https://aijaa.com/YUopTX

NOEL EUGENE BELROSE nyökkäsi hymyillen Jocelynin sanoille ja virnisti. "Ehdottomasti. Olet erittäin upean näköinen", Belrose sanoi hymyillen, nyökäten sitten Jocelynin seuraaville sanoille. Kun Dayton ojensi kättään auttaakseen rohkelikon ylös, Noelin olisi kovasti tehnyt mieli riuhtaisi Jocelyn maahan, mutta vaihteeksi Noel oli kunnolla ja laittoi mustepurkin laukkuunsa. Noel laittoi laukun olalleeen ja tarttui Jocelynin kädestä noustakseen ylös. "No, mennääs", brunette sanoi hymyillen, lähtien kävelemään kohti linnaa käsi yhä kiinni luihuistytön omassa.

# https://aijaa.com/Vyp0dW

Eliza lähtee jouksien ylittämään aukeaa, sillä kirjastosta näkyy todella hyvin tänne, joten paremi näkyä vain hetken. Eliza on nopea juoksia joten hän saavuttaakin melko pian kadonneen metsän reunan.
”Valois”, vaaleahiuksinen kuiskaa taikasauvalleen, josta hyvin pian alkaa loistaa aluksi silmiä särkevä valo. Eliza lähtee astelemaan metsään, ylittäen matkalla juurikoita mihin kaatuu erittäin helposti. Grindelwald vihdoin pysähtyy ja puree huultaan hellästi ja osoittaa taikasauvallaan puuta ja lausuu sanan tai no loitsun mitä ei löydy normaalin magian kirjoista. Taika osuu suoraan puhuun, josta palaa hieman kaarnaa päältä ja tämän jälkeen siinä voi havaita kouruituvaa kaarnaa. Eliza hymyilee tyytyväisesti katsoen puuta.

LEONARDO JEROME ALDEN naurahti, kun tyttö tuntui olevan aivan omissa maailmoissaan. "Joo niin minuakin. En muistanutkaan, että koulupäivät ovat näin uuvuttavia", hän sanoi ja asetteli laukkuaan paremmin olalleen.
Aldenin sukuun syntynyt nuorukainen lähti verkkaiseen tahtiin astelemaan takaisin linnaan. Väsymys alkoi tosiaan painamaan häntä ja haukotus pääsi karkaamaan pojan suusta. Häntä houkutteli ajatus lämpimästä, pehmeästä pedistä, joka odotteli häntä makuusalissa.

Jonathan hyppäsi portaat alas ja matkalla muuttui animaagin muotoon. Jonathan oli muodoltaan alaskantundra susi, jäänvalkea ja mustasilmäinen koira. Jonathan juoksi metsikköön ja mietti, minne Eliza olisi voinut mennä. Jonathan oli nimittäin kadottanut neidin näköpiitistään. Jonathan pysähtyi pian, kuullessaan räsähdyksiä yhdestä puusta. Sen takana oli sauvallaan huitova Eliza. Jonathan asteli yhteen puskaan, käyden makaamaan sinne piiloon neidiltä.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili pojan noustessa ylös ja hänen pitäessä senkin jälkeen tytön kädestä. Noita haukotteli ja vei samalla käden suunsa eteen. "Väsyttääkö sinuakin?" hän kysyi Noelilta ja katsoi tämän kasvoja.
"Voi jessus, mähän kuolen kun astelen oleskeluhuoneeseen", Jocelyn totesi hetken päästä tajutessaan, mihin tilanne hänen ja Felician kanssa oli jäänyt. Hän ja hänen pieni jenginsä ei varmaankaan olisi kovin mielissään Daytonin näkemisestä.

AWENITA GREGORIA naurahti Leonardon sanoille. "En minäkään", seitsemäntoistavuotias sanoi pieni hymy kasvoillansa. "Mennään, täällä alkaa olemaan kylmä", Gregoria sanoi nopeuttaen kävelytahtiaan. Hän tosiaan halusi jo nukkumaan, sillä silmäluomet tuntuivat raskailta ja askeleet tuntuivat jo veltoilta. Kaiken lisäksi viimeisellä luokalla piti panostaa eniten kouluun, jonka takia läksyjä ja pänttäämistä oli enemmän, joka sai Awenitan helposti väsymään. Vapaa-aikaa jäi muutenkin vähemmän pänttäämisen takia, ja Awenita sattui olemaan sellaista tyyppiä, joka juuri piti paljosta vapaa-ajasta.

NOEL EUGENE BELROSE siirsi hymyillen katseensa Jocelynin silmiin tytön kysymyksen kuultuaan. Belrose rapsutti vapaalla kädellä niskaansa ja kohautti olkapäitään. "Ehkä hiukan, juu", rohkelikko sanoi virnistäen, tutkien katseellansa Jocelynin kasvoja, jotka olivat mustepilkkujen peittäminä. Pian Noel kumminkin siirsi katseensa ympäristöön ja Tylypahkan linnaan. Koska oli syksy ja ilta, niin ulkona oli jo suhteellisen hämärää ja viileä tuuli osui Noelin käsivarsiin. Ei hänellä oikeastaan kovin kylmä ollut. Jocelynin sanat kuultuaan Noel siirsi katseensa tyttöön kulmat kurtussa, muistellen päivän aikaisempia tapahtumia. Tosiaan, luihuiset eivät varmaan pidä Jocelynin näkemisestä. "Voisimpa pyytää sinua Rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen yöksi", Noel sanoi pieni hymy kasvoillaan, yrittäen miettiä ratkaisua heidän Felicia ongelmaan.