♂ NOEL EUGENE BELROSE puri alahuultaan pienesti ja kohotti katseensa. Noel naurahti pienesti Jocelynin sanoille ja sanoi: "Hän tappaisi minut jos edes näkisi minut. En ole nähnyt häntä, öh.. Eromme jälkeen." Noel haroi hiuksiaan ja vilkaisi jalkojansa. Rohkelikosta tuntui, että Jocelyn tunsi olonsa hermostuneeksi hänen seurassa Felician takia. Ihan ymmärrettävää sinänsä, jos Jocelyn oli kerta ollut Felician ystävä. Noel itse ei juurikaan muistanut Felician ystävistä mitään. Felicia puhui niin monista ihmisistä, että Noel ei muista heistä juuri mitään. Heidän eroamispäivänä molemmat olivat huutaneet toisistaan sellaisia juttuja ulkona, että osa varmaan vieläkin muisti sen. Noel ei ollut nähnyt Feliciaa sen päivän jälkeen. Paitsi lähtiessään Tylypahkasta kesälomalle pari kuukautta sitten Noel näki vilauksen Feliciasta. Noel ei kyllä pistänyt pahaksi sitä, ettei ollut nähnyt Feliciaa - siitä ei olisi seurannut mitään hyvää.
"Kuule...", Noel aloitti vaihteeksi suhteellisen vakavana. "Jos haluat lähteä pois seurastani, niin en estä sinua. Felicia voisi hyvinkin ilmeentyä jostakin nurkan takaa, enkä halua sinulle hankaluuksia. Felicia on aika kipakka tyttö, tiedät varmaan sen. Siitä tulisi tappelu jos hän näkisi meidät... Tai siis sinut... Tai siis minut... Tai siis... Öh.. Kumminkin." Noel siirsi katseensa jalkoihinsa ja huokaisi syvään. Oli aika vaikeata kuvitella Jocelynin olevan Felician ystävä, kun ottaa huomioon, millainen Felicia on. Noel kuuli tyrmistä taas puhetta - joku oli kai tulossa pois sieltä. Noel valahti kalpeammaksi, kun kuuli ystävänsä puhuvan. "Puhuuko Noel juuri nyt tuolla Feliciasta? Hänhän ei ikinä puhu hänestä, koska kun he...", pojan ääni aloitti, mutta tytön ääni keskeytti hänet. "Shh! He saattavat kuulla. Ole nyt vain hiljaa." Noel nopeensi askeliaan - hän halusi päästä pois ystäviensä lähettyviltä.

JOCELYN LUCIA DAYTON vei käden suunsa eteen, kuin estääkseen nauruaan. "Voi, en minä häntä pelkää, hän on surkea kaksintaistelija", hän sanoi ja haroi hieman sinisiä hiuksiaan. Enemmän tyttöä ahdisti ajatus muista Luihuisista, sillä he olivat yhdessä aikamoinen lauma ja heitä ei Dayton kimpuunsa halunnut.
Australiasta kotoisin oleva noita olisi lähtenyt Noelin sanojen jälkeen heti kohti omaa oleskeluhuonettaan, joka olikin sattumoisin aivan lähellä, mutta poika näytti hieman pahoin voivalta. Jocelyn kuuli pojan ystävät kauempaa ja huokaisi raskaasti. "Voi ei...", hän mumisi ja otti pojan kiinni, tarttuen tämän ranteesta. "Rauhoitu, Belrose", hän sanoi, katsoen poikaa nyt tiukasti silmiin.

♂ NOEL EUGENE BELROSE hymähti pienesti Jocelynin sanat kuultuaan ja nyökkäsi. Felicia oli totta puhuen huono kaksintaistelija, mutta jos hän pääsi voitolle, niin se mutkistutti asioita. Noel vieläkin muisti sen, kun he olivat olleet ulkona ja riidelleet, ja kun Noel oli yrittänyt kävellä tytön luokse ja sopia, niin ei, Felicia pamautti Noelin parikymmentä metriä taaksepäin selälleen maahan. Sen jälkeen oli todella pienestä kiinni, että Noel olisi saanut kidutuskirouksen itseensä. Felicia kerkesi sanoa ensimmäisen tavun kyseisestä loitsusta, kunnes Noelin ystävä kirjaimellisesti hyökkäsi tytön päälle. Helpotus Noelille.
Noel tunsi jonkun tarraavan hänen ranteeseen, ja se 'joku' oli epäilemättä Jocelyn. Tytön sanat kuultuaan Noel kohotti katseensa Jocelynin silmiin ja katsoi häntä alahuultaan purren. "Sinä et tajua. Silloin, kun me... Sinä tiedät jo kaiken. Olet kuullut Felicialta kaiken - kuinka hirveä olen, kaikkea sellaista. Felicia taisi vihata minua jo kauan ennen suhteemme päättymistä", Noel totesi katsoen Jocelynin silmiä hieman surullisesti.

JOCELYN LUCIA DAYTON kurtisti kulmiaan, kuunnellessaan pojan selitystä ja pudisti sen jälkeen päätänsä. "Ei hän minulle mitään muuta jauhanut, kun vain kuinka kamala olet ja miten sinut pitäisi kirota ja miten hän aikoisi tehdä sen. Tarkemmin ajateltuna, en tainnut juuri kuunnella häntä yhtään, sillä melkein jokainen hänen suhteensa on päätynyt suuremmanlaiseen riitaan. En tajua, mikä olisi sinussa voinut olla suurempi poikkeus? Teitkö sinä sitten muka jotakin? Oliko hänellä aihetta olla niin pirun vihainen?" Dayton kysyi, vaikka usein häntä ei tällaiset asiat kiinnostaneet. Mutta poika puhui kuitenkin luihuisesta ja hänen ystäväpiirinsä jäsenestä.
Felicia ei ollut paha, ainakaan sisimmältään. Dayton muisti kyllä mainiosti, miten tuo tyttö raukka oli itkenyt, miten hän meinasi kiduttaa poikaystäväänsä laittomasti. Tyttö oli aivan poissa tolaltaan, hänestä ei täydeksi pahaksi olisi.

♂ NOEL EUGENE BELROSE kohautti olkiaan Jocelynin sanat kuultuaan. "En tiedä. Minulla on ADHD, en muista mitään sellaisia pikkuasioita. Mutta minä olen sellainen ihminen, joka saa ihmiset yleensä kiukustumaan", Noel sanoi loppuun jo pienesti hymyillen. Noel tosiaan joskus sanoi vääriä asioita väärään aikaan, joka usein suututti ihmiset. Hänellä ja Felicialla oli joskus riitoja, mutta lopulta riita yltyi niin suureksi, että välit katkesivat. Muisteleminen ja Felician ajatteleminen oli Noelille ihan ok, mutta puhuminen oli hänelle aika vaikeata. Ei hän tytöstä enään pitänyt - he vihasivat toisiaan varmaan yhtä paljon nykyään. Mutta yhteisiä muistoja oli liikaa, jonka takia Noel ei halunnut puhua koko tytöstä ääneen.

JOCELYN LUCIA DAYTON kohotti kulmiaan, kuunnellessaan rohkelikkoa. "ADHD.. No se selittääkin aika monta asiaa", hän sanoi hiljaa ja sipaisi hiuksiaan. Tyttö huokaisi hiljaa ja kääntyi katsomaan suuntaan, jonne he olivat vielä hetki sitten olleet matkalla. Käytävältä kuului jälleen ääniä. Tällä kertaa, ne eivät olleet Noelin kavereita, vaan Jocelynin harmiksi tulijat kuulostivat aivan luihuisilta. "Hemmetti.." sinihiuksinen sanoi aksentillaan, juuri ennenkuin neljä luihuista kääntyi nurkan takaa, suoraan häneen päin.
Daytonilla oli huono tuuri, joten ei ihmekkään että juuri Felicia, tyttö josta he äsken olivat keskustelleet, sattui seisomaan luihuisten joukossa. "Jocelyn mitä ihmettä?" tyttö kivahti suoraa päätä ja katsoi Jocelynia ja Noelia vuorotellen. Tilanne varmaankin näytti jokseenkin kummalliselta, sillä hän ja Belrose olivat hyvin läheikkäin, autiolla käytävällä.

♂ NOEL EUGENE BELROSE päästi iloisen naurahduksen karkaamaan suustaan Jocelynin sanat kuultuaan. Belrose kohotti katseensa tyttöön ja hymyili pienesti, kuullen sitten käytävältä oppilaiden ääniä. Äänet eivät olleet erityisen tuttuja Belroselle, joten ainakaan rohkelikkoja he eivät olleet. Toivottavasti korpinkynsiä tai puuskupuheja. Noel kumminkin omisti surkean tuurin, joten nurkan takaa käveli esiin neljä luihuista, joista yksi oli se pikku pirulainen - Felicia. Felicia näytti järkyttyvän aika kovasti, sillä tyttö kivahti aika kovaan ääneen Jocelynille kiukkuisen kysymyksen. Noel hymyili leveää ja sarkastista hymyä. "Fel. Pitkästä aikaa", rohkelikko tokaisi, ja hivuutti vapaan kätensä taikasauvansa luokse, joka oli hänen housujensa taskussa. Noelin toinen käsi oli yhä kiinni Jocelynin omassa - joka näytti varmasti aika oudolta luihuisten silmissä.

JOCELYN LUCIA DAYTON kääntyi katsomaan Noelia, joka oli avannut suunsa ja pyöräytti silmiään. Nyt ei ollut oikea aika sarkasmille, se tekisi tilanteesta vain pahemman. Tyttö huomasi pitävänsä edelleen pojan kädestä, joten riuhtaisi itsensä välittömästi pois ja astui muutaman askeleen kauemmaksi. "Olisihan se pitänyt arvata Dayton, että hamuilet jätteitäni", Felicia sanoi virnistellen ja sauva oli jo hänen kädessään. Jocelyn puristi omaansa tiukasti kaavun alla ja tarkkaili tytön liikkeitä.
"Luulisi, että tunnet minut paremmin. En vehtaile rohkelikkojen kanssa, toisin kuin jotkut meistä. Ja varmaan hyvin tiedät, ettei sinun kannata nostaa yhtään enempää sauvaasi, koska on kirouksia mitä minä pystyn käyttämään, mutta sinä et uskalla", sinihiuksinen lateli sanoja australian aksentillaan eikä väräyttänytkään katsettaan.

♂ NOEL EUGENE BELROSE katsoi hetken aikaa neljää metrien päässä olevaa luihuista, ottaen sitten suosiolla taikasauvansa esiin. Noel ei osoittanut ketään taikasauvalla, hän vain piti sen valmiiksi kädessään. Belrose kuunteli Jocelynin ja Felician keskustelua, muttei liittynyt siihen. Ehkä hänen kannattaisi kerrankin pitää turpansa kiinni edes hetken. Noel huomasi Felician kohottavan kulmiaan pienesti Noelin kädessä olevalle taikasauvalle. Felicia naurahti pienesti - joko Jocelynin sanoille tai Noelin taikasauvalle, molemmat vaihtoehdot olivat mahdollisia. Ilmeisesti Felicia päätti kiinnittää nyt huomionsa Noeliin, sillä hän astui pari askelta lähemmäksi häntä ja Jocelynia. "Noel, sinä et voisi ampua minuun kirouksia, tiedän sen. Etkä sinä ikinä voittaisi minua, olen vahvempi", Felicia sanoi halveksuvasti, pyöritellen taikasauvaa kädessään. Noel tuhahti pienesti ja puristi taikasauvaa lujemmin nyrkissään. "Sinulla saattaa olla voimaa ja itsevarmuuttaa, mutta älyä sinä et omista - saatikaa hyvää loitsupäätä", Noel tokaisi ja nosti sauvansa loihtiakseen, mutta laski sitten sauvansa. Jos hän tainnuttaisi Felician, niin tytön takana olevat luihuiset tainnuttaisivat hänet.

JOCELYN LUCIA DAYTON katsoi, kuinka Felicia otti askeleita lähemmäs heitä. Noita luihuisia oli enemmän, eikä sinihiuksinen nuori nainen oikein tiennyt, että kenen puolella tässä nyt oli. Hän katsoi, kuinka Noel kohotti sauvansa ja hetken jo ehti luulla, että poika yllättäisi ja kiroaisi tytön, mutta ei sentään.
Jocelyn tuhahti ja kohotti nyt oman sauvansa. "Älä viitsi Felicia. Miksi olet edes vihainen, kun tiedät etten koskisi tuohon rohkelikkoon en millään? Oletko kateellinen minulle? Lopeta uhittelu, kun tiedät, ettei sinun älylläsi voi voittaa", hän sanoi, tuijottaen jälleen ystäväänsä. Hetken sopivaa loitsua mietittyään Jocelyn heilautti sauvaansa ja kaikki Felician kauniin vaaleat, pitkät ja paksut hiukset olivat poissa. Se sai Felician paniikkiin ja hän alkoi kiljua voimakkaasti, juosten takaisin sinne mistä oli aiemmin tullut. Muut luihuiset eivät olleet iloisia, mutta lähtivät seuraamaan tyttöä.