AWENITA GREGORIA napitti nopeasti valkoisen kauluspaitansa napit kiinni ja tarkisti peilistä, että paita oli siististi ja suorassa. Sitten naisenalku laittoi Korpinkynnen tupavärein koristellun solmion tiukalle solmulle kaulaan ja tarkisti, että olihan se suorassa. Kengät, hame ja kaikki muut hänellä olikin jo valmiiksi päällä. Gregoria katsoi itseään peilistä ja huomasi hiustensa olevan sekaisin. Vaaleaverikkötär harjasi nopeasti hiuksensa ja lähti juoksemaan pois Korpinkynnen oleskeluhuoneesta. Hienoa Gregoria, kolmas koulupäivä ja sinä nukut pommiin, korpinkynsi ajatteli juostessaan kohti toista kerrossa, jossa oli rohkelikkojen ja korpinkynsien harjoitukset. Pian tyttö lähestyi kerrosta, ja samalla juostessaan hän otti ranteestaan mustan hiuspompulan ja sitoi hiuksensa sillä kiinni. Toiseen kerrokseen päästyään Awenita katsoi paikalla olevia oppilaita ja huokaisi. Hän oli ehtinyt paikalle. Gregoria muuttikin mieltä ja avasi kiinni olevat hiuksensa, sillä hän tiesi näyttävänsä typerältä hiukset kiinni.

# https://aijaa.com/YUopTX

Eliza virnistää Jonathanille, sillä ei hän aijo uskoa Walkeria ennenkuin tuo todistaa sanansa todeksi. Todellisuudessa Eliza pelkää Jonathania, mutta sitä ei tietenkään näytetä päällepäin.
”Koska muuten sä oot huonompi”, Eliza vastaa. Hän oikeasti on melko hyvä taikomisessa, muttei äkseinen ehkä näyttänyt niin hyvältä.
”Sitten mä taidan jäädä tänne, en mä pysty kävelee”, Eliza toistaa ja vilkaisee uudelleen jalkaansa joka on kyllä hieman vääntynyt. Ehkä joku luukin on mennyt, mutta juuri nyt se ei vielä tunnu siltä. Oikeastaan Grindelwald uskoo, että Jonathan aikoo auttaa häntä, sillä tuon on jo niin kauvan aikaa tuhlannut Elizaan.

Jonathanilla alkoi oikeasti mennä hermot neitiin. Jonathan tuhahti, nostaen sauvansa. Tuo etsiskeli sopivaa kohdetta mietiskellen. Jonathan näpäytti omenapuistaan sauvaa kerran, saaden Elizan takana olevan puun roihahtamaan vihreisiin liekkeihin. Liekit piirsivät kehän tytön ympärille.
"Nojaa, sit sä jäät siihen", Jonathan totesi, lähtien talsimaan pois, jättäen Elizan virumaan liekkikehän keskelle.

STEPHANIE seisoi neljännessä kerroksessa ja nojaili kaiteeseen. Pian kuitenkin ovet avattiin ja niiden takaa paljastui pienehkö sali. Steph epäröi mennä sisään varsinkaan ensimmäisenä. Tyttö etsi katseellaan ystäväänsä Emiliä, mutta ei löytänyt tätä mistään. Tuo luultavasti oli anonut erikoispyyntönä saada jättää harjoitukset väliin tai sitten tuo oli yksin kertaisesti myöhässä. Lopulta neitokainen astui sisään ja odotti muidenkin tekevän niin perässään.

Eliza seuraa Jonathanin reaktiota. Hän tietää jo miten helposti tuo suuttuu. Tai pikemminkin kuinka tulisesti. Häntä li mukava ärsyttää, kunnes tapahtuu jotain tämän tyylistä. Vihreät liekit lähestyvät sentti sentiltä Elizaa ja hän vaikuttaa hetken avuttomalta ennenkuin näpäyttää taikasauvaa. Tulipalo vai miksi ikinä sitä voi sanoa sihisten palaa maahan.
”Mä uskon sua. Oon sulle nyt velkaa kaks elämää, okei? Haluutko auttaa”, Eliza kysyy yhä hieman panikoituneena tapahtuneesta. Hän vain haluaa täältä pois, Jonathanin lähdettyä kauvemmas lakseutui jotenkin painostava tunnelma.

Drake Malfoy, Dracon poika, veti tummansinisen hupparin päällee, vetäen vetoketjun kiinni, katsoen hetken itseään peilistä, kunnes tuhahti. Drake puhalsi epämääräiset hiukset silmiltään, haroen ne vielä sivuun, niin etteivät ne enää häiritsisi häntä. Drake puri huultaan ja veti valkeat, Niken skeittikengät jalkoihinsa ja asteli alas luihuispoikien makuusaleista. Drake käveli läpi tyhjän oleskeluhuoneen ja jatkoi matkaansa pois tyrmistä. Drake haukotteli laiskasti ja laittoi kätensä hupparinsa taskuihin miettien, saisiko ikinä paria tanssiaisiin. Nääh, ihan sama. Drake talsi portaat sinne, missä oli tanssitunteja kerrottu pidettävän. Drake liittyi joukkoon tympääntyneenä.

LEON REGULUS LESTRANGE käveli neljänteen kerrokseen kiharaisia hiussuortuviaan haroen. Kai hän oli tullut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan? Luultavasti, sillä hän näki paikalla muitakin oppilaita, joista osa oli pukeutunut Luihuisen väreihin ja osa Puuskupuhin. Lestrange suoristi yllään olevaa valkoista kauluspaitaa ja jo valmiiksi suorassa olevaa solmiota. Mieluummin hän olisi toisaalta laittanut solmion löysemmälle, mutta Luihuisten tuvanjohtaja oli erittäin tarkka asioista, ja hän huomautteli aina, jos jonkun solmio ei ollut suorassa tai tarpeeksi tiukassa, joten Leon oli oppinut jo sen, että kannattaisi suoraan laittaa kaikki valmiiksi.
Lestrangen silmään pisti nurkassa istuva tunnin alkua odotteleva luihuispoika, jonka Leon tunnisti kuudesluokkalaiseksi Carteriksi. Ihan mukava jätkä Carter oli, joten Leon käveli Carterin luokse. Leon jäi nojaamaan seinään Carterin viereen ja katsoi istuvan pojan päälakea. "No huomenta", luihuinen totesi sarkastinen hymy kasvoillaan.

https://aijaa.com/i7AqeX

Vaaleaverikkö istui Suuressa salissa aamiaisella ja vilkaisi sivumennen kelloa. Hän hätkähti kun tajusi sen olevan enemmän kuin oli kuvitellut. Carter ei ollut hänen kanssaan, sillä hänen paras ystävänsä oli vielä jäänyt nukkumaan poikien makuuhuoneeseen. Poika nappasi pikaisesti vielä yhden kolmiovoileivän käteensä ja lähti kiiruhtamaan kohti neljättä kerrosta, jossa tanssitunnit pidettäisiin.

Hiukan hengästyneenä Seth saapui neljänteen kerrokseen ja äkkäsi miltein heti Carterin. Saapuessaan tämän luokse poika sulloi juuri suuhunsa viimeisen palan leivästä. "Koska oot vielä elossa, kaikesta päätellen Alison ei oo vielä löytäny sua." Hän naurahti ja vilkaisi Carterin tanssiparia. "Se nylkee sut elävältä." Hän varoitti ja katseli ympärilleen. Ehkä tässä joukossa olisi pari hänellekin.

Jonathan näpäytti sauvaa uudestaan, saaden liekit ilmestymään takaisin. Tällä kertaa niin, että vain ne esiin taikonut olisi ainoa, joka ne saisi pois. Jonathan mulkaisi tyttöä murhaavasti. Jonathan pysähtyi, kääntymättä neitiä päin.
"Okei. Mite mä autan sua?" Jonathan kysyi. Jonathan vilkaisi vankilaa ja vangittuaan. Hän piti vankilastaan, vaikkei hänellä ollutkaan kokemusta siitä, millaista liekkien sisällä oli. Jonathan katseli edessää olevaa metsikköä, miettien.

Eliza ehtii hetken istua maassa rauhassa, ennenkuin liekit ilmestyvät takaisin siihen, missä ne äskenkin oli ollut. Sinisiläinen hengittää heti nopeammin yrittäen taas saada tulta pois, muttei onnistu siinä. Eliza puristaa yhä kädessään sauvaansa, rystyset valkoisena.
”Kanna, en mä tiiä jotain. Mä tahdon täältä pois, Jonathan”, Eliza anelee ja katselee ympärilleen ahdistuneena. Hänen täytyy päästä täältä pois, ei hän yksinkertaisesti voi elää palavalta. Ei Jonathan antaisi hänen palaa, ainakaan toivottavasti.