Roolipelaukseen liittyvää
Roolipeli alkaa...
Ted Lupin, Luikkero
Ted Lupin Kohautti olkiaan ja sanahti. "Mähän vaan halusin auttaa." Hän sanoi ja virnisti, jolloin hän vaikutti ihan mukavalta. Luultavasti.
"Mitä sä muuten tarvehuoneesta hait? Miks sä halusit sinne? Siis en haluu olla mitenkään tungetteleva tai mitään. Ihan uteliaisuudesta vaan." Ted toteaa ja toivoo, ettei tuo toinen alkaisi vain vihaamaan häntä, niin yleistä, kun se Tedille oli.
//Laatu syvältä, sori.
Alison, Korpinkynsi
Alison kääntyi mulkaisemaan Tediä, joka sanoi haluavansa vain olla avulias. "Mistä lähtien Luihuiset on muka ollu avuliaita?" Hän tuhahti ja jatkoi oven tutkimista. Kun Ted kysyi mitä hän edes oli hakenut Tarvehuoneesta Alison suoristautui tutkailemasta ovea ja kääntyi Tediin päin. "Ei oikeastaan kuulu sulle, mutta kai mä vaan tahdoin tietää mikä se paikka oli johon eilen jouduin. Sitäpaitsi siellä oli kivan näkösiä kirjoja." Hän sanoi ja mietti että tahtoisi opetella niistä muutaman loitsun joita voisi sitten käyttää Carteriin. "Mula on Carterin kanssa kana kynittävänä." Hän mumisi katkerana ja kun tajusi, että Ted oli todennäköisesti saanut muminasta selvää hän kääntyi takaisin oven puoleen ja työnsi sitä kevyesti kuten edellisenäkin iltana. Se aukeni helposti ja Alison astui sisään jättäen oven auki. Hän katseli ympärilleen harmistuneena, kun ei nähnyt yhtään edellisen illan kirjoista.
Alison, Korpinkynsi
Alison kääntyi mulkaisemaan Tediä, joka sanoi haluavansa vain olla avulias. "Mistä lähtien Luihuiset on muka ollu avuliaita?" Hän tuhahti ja jatkoi oven tutkimista. Kun Ted kysyi mitä hän edes oli hakenut Tarvehuoneesta Alison suoristautui tutkailemasta ovea ja kääntyi Tediin päin. "Ei oikeastaan kuulu sulle, mutta kai mä vaan tahdoin tietää mikä se paikka oli johon eilen jouduin. Sitäpaitsi siellä oli kivan näkösiä kirjoja." Hän sanoi ja mietti että tahtoisi opetella niistä muutaman loitsun joita voisi sitten käyttää Carteriin. "Mula on Carterin kanssa kana kynittävänä." Hän mumisi katkerana ja kun tajusi, että Ted oli todennäköisesti saanut muminasta selvää hän kääntyi takaisin oven puoleen ja työnsi sitä kevyesti kuten edellisenäkin iltana. Se aukeni helposti ja Alison astui sisään jättäen oven auki. Hän katseli ympärilleen harmistuneena, kun ei nähnyt yhtään edellisen illan kirjoista.
Valerie Greenwood - Rohkelikko
VALERIE nostaa laukkunsa ja lähtee kohti ovea. Ensimmäinen tanssitunti oli mennyt melko huonosti. Hänen parinsa oli ollut joku korpinkynsi poika, jota Valerie oli joutunut koko ajan opastamaan. Neito tuhahti ku hän astui ulos ovesta. Tämä lähti kävelemään kohti aulaa. Nuori Greenwood avasi hiuksensa ja antoi niiden laskeutua hänen olkapäilleen luonnollisesti. Viisitoistavuotias hätkähti, kun rappuset tulivat häneen eteensä. Tuo lähti kävelemään pitkin rappuja ja saapui aulan reunalle.
Ted Lupin, Luikkero
Ted vilkaisi naista taas ja päätti taas hiukan avustaa, kun ei toinen näyttänyt ymmärtävän miten tämänkin huone toimi. Herra kuuli kyllä mitä toinen sanoi Carterista, mutta päätti pitää suunsa ummessa. "Toivo mitä sä tarvitset tai haluut."
Ted käveli huoneeseen ja nurkkaan putkahti kirja, tylypahkan historiikki. No ei aivan Lupinin pojan makuun mutta sai kelvata. Tietokirjat eivät olleet Tedin mieleen, mutta kirjat yleensä olivat ihan kestettäviä. Mikä tahansa kirja sopeutui Tedin käteen.
//Tänään on kyllä joku inspinpuute......
Rodrick Brigham - Puuskupuh (5lk)
Rodrick lähtee laskeutumaan rappuja alas kohteenaan Suuri sali, kun tuo huomaa yhden Luihuisen tahalleen asettavan jalkansa Rohkelikkotytön eteen. Tyttö kaatuu aika pahan näköisesti, mutta kapuaa njopeasti kuitenkin ylös. Brigham tarkkailee tilannetta hetken kauempaa, kunnes päättää jättää asian sikseen ja kapuaa loputkin rappuset alas ensimmäiseen kerrokseen. Pikaisesti poika vilkaisee aulaan ja sitten lähtee kävelemään kohti Suurta salia, tajuten hetken päästä nähneensä Valerien aluassa. Puuskupuh pysähtyy paikoilleen ja puuskahtaa hieman hermostuneena. Pitäisikö hänen mennä juttelemaan tytölle? Edellisenä iltana kun Rodrick ei ollut saapunut kasvihuoneeseen, vaikka oli niin ropinut. Olisi hän mennytkin, mutta sitten Seth oli saapunut ja pilannut nuoremman velhon suunnitelmat. Brigham vetäisee kerran syvään henkeä ja pyörähtää kannoillaan. Hän löytää Valerien katseellaan, kun tyttö seisoskelee aulan reunassa hieman eksyneen näköisenä (?).
Rodrick lähtee astelemaan Valerien luokse hymyillen, mutta ei ehdi aivan perille asti kun tuo kompastuu omiin jalkoihinsa ja kaatuu maahan naamalleen. Kaikki pojan laukussa olleet kirjat leviävät maahan ja mielessään tuo sadattelee, kun ei ollut laittanut laukkua kiinni.
Alison, Korpinkynsi
Mulkaisi Tediä, joka tuli hänen perässään sisään Tarvehuoneeseen. Tedin onneksi hän tajusi pitää suunsa kiinni Carterista. "No mä toivon että voisin muuttaa Carterin limaseks rupikonnaksi." Hän tuhahti ja samassa hänen eteensä ilmestyi pöytä, jolla oli kasa erilaisia taikajuomia. Tummaverikkö vain tuhahti ja kiersi pöydän. "No en oikeesti!" Hän tiukaisi pöydälle ja jostain tipahti hänen päähänsä hopeinen pikari. "Auts!" Alison voihkaisi, hieroi päätään ja vilkaisi kattoa, jossa ei näkynyt mitään. "Typerä huone..." Hän mumisi ja potkaisi sohvaa. "Ai.. *@!#*@?!#" Alison sadatteli ja piteli jalkaansa. Alison mulkaisi Tediä ikäänkuin kaikki olisi pojan, eikä hänen itsensä vika. "Älä sano mitään." Hän sanoi hampaidensa välistä ja lösähti sohvalle jota oli äsken potkaissut. Alison ei edes tiennyt mitä toivoi. Tai tiesi, mutta sitä Tarvehuone ei kuitenkaan hänelle pystyisi antamaan, nimittäin Carterin rakkautta. Samassa hänen viereensä sohvalle ilmestyi pieni vaaleanpunaista nestettä sisältävä kristallinen pullo.
Seth, Luihuinen
Hymähti Carterille, joka ihmetteli hänen suunnatonta ruokahaluaan. "En mä tiiä, mä vaan kulutan paljon ruokaa. Oonhan mä iso kaveri." Hän naurahti ja katseli kuinka kotitonttu saapui paikallee huojuvan leipäpinon kanssa. "Enkä kerenny aamulla syödä kunnolla.." Hän lisäsi ja oli juuri ottamassa leipiään kun kotitonttu horjahti ja pudotti yhden leivistä. "Senkin tumpelo!" Seth tiuskaisi ja nappasi loput yhdeksän leipää turvaan ennenkuin kotitonttu tuhoaisi nekin. "Ei tartte tuoda, kyllä mä varmaan yheksälläkin pärjään." Hän lisäsi kärttyisästi ja kääntyi kunnes muisti, että halusi kurpitsamehua. "Missä se kurpitsamehu on?" Hän kysyi ja vilkaisi olkansa yli kotitonttua. Tonttu vinkaisi ja katosi keittiöön palaten melkein heti suuren pikarin kanssa. "Viititkö sä Carter ottaa sen?" Seth kysyi samalla kun taiteili leipäpinonsa kanssa. "Mulla on kädet täynnä.." Hän sanoi ja tipautti itsekin yhden leivän maahan. "Hemmetti! Miks näille ei laitettu jotain koria?" Hän sadatteli ja mietti samalla miten urpolta näyttäisi jos kulkisi ympäri koulua kori kädessään.
Ted Lupin, Luikkero
Ted yritti peittää naurunsa hänen katsoessaan toista ja huomasi samassa vaaleanpunaista nestettä sisältävän pullon. "Ootko ihan tosissas? Tää huone näköjään luki sun ajatukset." Herra mietti ja ajatteli kehen tuo neitokainen aikoi lietä käyttää, Carteriin varmaan, mutta pojallahan oli jo pari, hän mietti ja tuli siihen tulokseen, ettei tuo huijaus johtaisi mihinkään onnelliseen. Eihän pullotettu rakkaus ollut aitoa, sen nainen saisi todeta itsekkin.
//Nyt laatu kyllä haisee....
Valerie Greenwood - Rohkelikko
VALERIE huomaa Rodrickin, joka on tulossa kohti häntä. Tytöllä on syyllinen olo koska ei ilmestynyt eilen kasvihuoneeseen. Tyttö vilkuttaa tuolle hymyillen, mutta melkein heti poika kompastuu ja kaatuu naamalleen. "Oletko sä kunnossa?" Greenwood kysyy huolestuneenaja lähestyy poikaa. Hän kyykistyy tuon viereen ja auttaa pojan ylös. "Ömm...oliki kiva tanssitunti, tapahtuko mitään erikoista?" Valerie kyseli miettien omaa tuntiansa, josta moni oli lintsannut.
/joo laatu :/