NOEL EUGENE BELROSE kohautti olkiaan Jocelynin sanoille. "No joo, niin minullakin", rohkelikko sanoi sekaisia hiuksiaan haroen. Noel nousi vaivalloisesti sängystään ylös ja käveli matka-arkulleen. Noel nappasi sieltä käsiinsä puhtaan kauluspaidan ja tuumi, että eilinen kauluspaita pitäisi viedä pyykkiin, kuten muutkin hänen kouluvaatteistaan.
Noel napitti paidan pienesti haukoitellen, napaten sitten punakultaisen solmionsa matka-arkun vierestä. Noel laittoi sen kaulaansa ja teki siihen löysän solmun, jättäen sen sitten roikkumaan löysästi rintakehälleen. Noel oli kumminkin vaivautunut laittamaan eilen jalkaansa tummanpunaiset yöhousunsa, joten brunette vaihtoi ne mustiin farkkuihin. Noel ei yleensä välittänyt paljoakaan siitä, että oliko hänellä oikeat koulupuvun housut jalassa, joten hän hädin tuskin tunnisti niitä.
Belrose haroi sekaisia hiuksiaan, päättäen että antaisi niiden olal vain niin. Sitten Noel siirsi katseensa Jocelyniin ja virnisti. "Kaavulla vai ilman?" rohkelikko kysyi nojaten pylvässänkynsä pylvääseen.

JOCELYN LUCIA DAYTON kääntyi poispäin pojasta, ottaakseen paidan pois ja laittaakseen päälleen valkoisen kauluspaidan. Sen jälkeen hän kääntyi jälleen, nappasi sängyltä luihuisten värein koristellun solmion ja kietoi sen kaulansa ympärille, tottunein liikkein. Hän veti vielä ylleen mustan, ohuen villapaidan ja vilkaisi itseään peilistä.
Dayton piti koulupuvusta ja se puki häntä, mutta mielummin hän piti aivan omia vaatteita. "Ilman, minäkin jätän kaapuni tänne. Tulen hakemaan sen sitten myöhemmin", tyttö sanoi ja selvitti käsillään jo aika selviä hiuksiaan. "Mennäänkö?" hän kysyi Noelilta ja käveli jo ovelle päin.

Nauahti epäuskoisena, kun Ted puhui tarvehuoneelle ja kertoi tahtovansa käytävän tylypahkan keittiöön. Hetken tummaverikkö ajatteli pojan olevan pimahtanut ja päästään vialla, mutta yllättyi kun huoneen toisella puolella avautui tunneli. "Tää onkin kätevää." Hän sanoi ja lähti harppomaan huoneen poikki tunnelia kohti. Alison huomasi Luihuspojan omahyväisen ilmeen ja tyrkkäsi tätä ohi kävellessään leikkisästi. "Pyyhi toi omahyvänen virne kasvoiltas, kyllä mä tonkin oisin jossain kohtaa tajunnut itsekkin." Hän sanoi hiukan kärttyisästi, mutta elekielestä ja kasvojen virneestä näki ettei Alison oikeasti ollut kiukkuinen. Hän astui sisään tunneliin ja mumisi: "Valot ois ihan kivat." Ja siinä samassa tunneliin ilmestyi noin kolmen metrin välein lyhtjä. Alison naurahti epäuskoisena. "Hitsi kun tää on kätevä paikka. Voisin seuraavaks toivoa kokeiden vastauksia." Hän naurahti vaikka arvelikin että se tuskin toimisi, sillä kokeita ei luultavasti oltu vielä edes tehty, olihan lukuvuosi vasta aluillaan.

Dominic käännähti ja lähti astelemaan kohti keittiötä. Dominic haukotteli ja kiristi hieman hopeavihreää solmiotaan, joka riippui tuon kaulassa. Dominic haukotteli ja työnsi kätensä farkkujensa taskuun, miettien, mitä ottaisi. Dominic katsahti ympärilleen nopeasti ja jatkoi matkaansa, haroen vaaleita hiuksiaan aina välillä, silloin kun ne livahtivat silmille ja olivat tiellä. Dominic tuuppasi matkallaan erään nuoren korpinkynnen poist tieltään, astellen sitten keittiöön. Tuo kutitti taulussa olevaa päärynää ja asteli sisään oviaukosta keittiöön. Dominic katsahti siellä ympärilleen, katsoen ala-arvoisesti sitten yhtä tonttua.

NOEL EUGENE BELROSE nyökkäsi Jocelynin sanoille ja pamautti matka-arkkunsa kannen kiinni. Noel vilkaisi sotkuista sänkyänsä ja lähti kävelemään sitten Jocelynia kohti. Noel harvoin petasi sänkyänsä, hän piti sen mieluiten sotkussa. "Joo, mennään", Belrose sanoi kävellen luihuistytön perässä pois kuudesluokkalaisten rohkelikkojen makuusalista. Noel ei voinut mitään sille, että hänen katseensa siirtyi tytön takaraivoista neidin takamukseen. Pieni virne kasvoillaan Noel pudisti päätään ja siirsi katseensa jalkoihinsa.

JOCELYN LUCIA DAYTON lähti kävelemään ensin alas rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen, joka oli hänelle melko tuntematon. Se oli koristeltu tietenki rohkelikon värein ja aina sen nähdessään luihuinen nyrpisti hieman nenäänsä. Oleskeluhuone oli kohtuullisen tyhjä ja muutama katse kiinnittyi Jocelyniin ja hänen pukunsa väreihin.
Dayton käveli ripeästi pois oleskeluhuoneesta ja päästyään käytävälle hän huokaisi raskaasti. "Sehän oli kiusallista", hän sanoi hiljaa pienesti hymyillen. Tytöstä oli kuitenkin mukavempaa olla tuijotettavana rohkelikkojen oleskeluhuoneessa, kuin olla haukuttavana ja kirottavana luihuisten oleskeluhuoneessa. Silti hän toivoi, että tilanne hänen oman tupansa kanssa rauhottuisi.

NOEL EUGENE BELROSE käveli Jocelynin perässä Rohkelikon oleskeluhuoneen läpi, huomaten joidenkin rohkelikkojen tuijottavan. Yksi Noelin rohkelikkokaveri käveli bruneten luokse, jolloin Noel pysähtyi hetkeksi ja katsoi häntä kysyvästi. "Onko tuo...", Danny- niminen heppu sanoi viitaten Jocelyniin päin. "Luihuinen? Kyllä", Noel sanoi hymyillen. "Pitää mennä", Belrose sanoi väläyttäen pepesodent- hymynsä ja juosten Jocelynin perään.
Noel naurahti Jocelynin sanoille ja kohautti olkiaan. "Ehkä hieman. Sen kantaan kumminkin, että jos minä olisin marssinut luihuisten oleskeluhuoneen läpi, niin en olisi elossa enään", Noel sanoi naurahtaen.

JOCELYN LUCIA DAYTON naurahti tanssiparinsa sanoille ja huokaisi. "Totta, te rohkelikot taidatte olla hieman suvaitsevaisempia", hän sanoi ja jatkoi matkaansa, kävellen portaita alas. Tyttö seurasi katseellaan portaita, etteivät ne lähtisi yllättäen liikkumaan hänen altaan. "Oli tässä pommiin nukkumisessa kyllä hyviä puolia", australialaissyntyinen aloitti virnistäen. "No ensinnäkin, meidän ei tarvinnut osallistua ensimmäisille tunneille ja taidettiin missata vielä tanssiharjoituksetkin", hän sanoi, tummansinisiä hiuksiaan haroen.
"Pitäisiköhän minun syödä luihuistenpöydässä?", Jocelyn kysyi pian Noelilta ja kääntyi katsomaan tätä. Ajatus ei houkutellut, mutta toisaalta, pahentaisiko rohkelikon pöydässä syöminen tytön tilannetta?

NOEL EUGENE BELROSE virnisti Jocelynin sanoille, muttei vastannut mitään. Noel tiesi, että koska Jocelyn oli luihuinen, niin hän vihasi rohkelikkoja, tai ainakin jollain tavaa inhosi niitä. Noel tiesi luihuisista siskonsa kautta sen verran, että vanhemmat luihuiset kertoivat nuoremmille kaikkea paskaa rohkelikoista. Noel itsekin oli saanut kuulla isosiskoltansa kaikkea sontaa mitä tyttö oli luihuisilta rohkelikoista kuullut, mutta Noel ei jaksanut kuunnella häntä, joten silloin Noel oli ensimmäistä kertaan vuosiin lyönyt Caressia nyrkillä nenään ja murtanut hänen nenänsä. Se jos jokin oli kieltämättä hieno muisto.
"No joo, niinpä. Pommiin nukkumisessa on aina jokin hyvä puoli, esimerkiksi se, että sai nukkua pidempään", Noel sanoi leveästi hymyillen, haroen ruskeita hiuksiaan. Samassa Belrose kuuli tuttua surinaa jalkojensa lähettyviltä ja pian hän tunsi jonkun painavan jalkojansa. "Cas mitä hittoa sinä täällä teet?" Noel sanoi ja otti maasta ruskean kissan syliinsä. Sitten Noel siirsi katseensa Jocelyniin ja kohotti kulmiaan. "Olet tervetullut kanssani rohkelikkojen pöytään. Ei sillä kukaan erityisesti katso pöydässä olijoita, on muutkin tupalaiset istunut meidän pöydässä", Noel sanoi olkiaan kohauttaen. Tosin hän oli melko varma, että yksikään luihuinen ei ollut istunut heidän pöydässä, mutta puuskupuhit ja korpinkynnet kyllä.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili pojan sanoille pitkään nukkumisesta ja pudisti päätään. "En yleensä nuku pitkään, mutta ehkä vain olet niin tylsä, etten edes halunnut herätä", hän sanoi, pienesti virnistäen. Todellisuudessa, ensimmäinen koulupäivä oli kohtuullisen raskas ja pojan seurassa tuli valvottua jonkin aikaa. Myös tytön unirytmi oli vielä sekaisin lomasta.
"Sinulla on kissa?" Jocelyn sanoi hieman yllättyneeseen sävyyn ja ojensi kätensä silittääkseen ruskeaa ilmestystä, jonka Noel oli ottanut syliinsä. "Onpa se suloinen", tyttö mumisi, pienesti hymyillen. "Joo, ehkäpä voin tulla. Ei kai tilanne enää pahemmaksi voi mennä", hän sanoi ja hymyili pojalle.