Vaikka Emilillä oli ollut huomattavasti parempi olo sinä aamuna kuin minään sitä edeltävänä päivänä, jotka oli sairaalasiivessä viettänyt, häntä huimasi hieman, kun hän käveli kohti Suurta salia. Hän oli käynyt nopeasti makuusalissa päästyään läpi matami Pomfreyn tutkimusten, ja nyt hän oli valmis loppupäivään. Hänen laukussaan olivat loppupäivän kirjat ja hän oli aktiivisesti päättänyt, että opiskelisi sinä iltana koko viikon edestä. Eihän hän kuumeen kourissa ollut pystynyt opiskelemaan, kun lukeminen oli alkanut särkeä hänen päätään sietämättömästi.
Hengähtäen syvään jouduttuaan pysähtymään, hän näki viimein Suuren salin häämöttävän edessään. Emili yski muutaman kerran, koska liian reipas käveleminen oli hengästyttänyt hänet oudon nopeasti. Sitä kai kuumeilu teetti.
"Moi!" Emili huikkasi Stephanielle istahdettuaan vastapäätä tätä puuskupuhien pöytään. Hänen äänensä oli hieman paineessa, eli vähän käheämpi ja matalampi kuin yleensä. Hän kuitenkin hymyili ystävälleen iloisesti, koska oli tosiaan pirteämpi kuin edellisenä päivänä.

STEPHANIE HUDSON pyöritteli ruokaansa, joka lojui tämän lautasella, hänen ruokahalunsa oli mennyt. Neiti otti hörpyn kurpitsamehua ja huomasi, että hän oli onnistunut tyhjentämään pikarinsa. Hänen päivänsä oli ollut melko tylsä sillä Emili oli ollut jo muutaman päivän kuumeessa, toki Steph oli käynyt ystävättärensä luona, mutta matami Pomfreyn takia ne eivät olleet pitkiä käyntejä. ´Emili tarvitsee lepoa´ tuo oli toistanut. Pian kuitenkin hän kuuli tutun äänen moikkaavan tätä ja hän huomasi Emilin kävelevän Hudsonia kohti. "Moi" Stephanie vastasi, kun tuo istahti häntä vastapäätä. "Mikä olo on?" hän kysyi ystävältään hiukan virnistäen.

LEON REGULUS LESTRANGE mulkaisi vielä rohkelikkotyttöä, ja kiristi kävelytahtiaan nopeammaksi. Lestrange käveli pois käytävältä, tosin herra ei tiennyt itselleen päämäärää. Nälkä hänellä ei ollut, joten hän ei ollut menossa syömään. Kirjastoon ei kiinnostaisi mennä, Leon ei muutenkaan käynyt siellä usein. Seuraavat vaihtoehdot olivat Luihuisten oleskeluhuone ja Tylypahkan linnan pihamaa. Leon ei jäänyt erityisesti miettimään asiaa, vaan lähti kävelemään vain käytäviä eteenpäin. Vaikka hän opiskelikin Tylypahkassa viimeistä kouluvuottaan, niin hän ei vieläkään tuntenut koulun käytäviä hyvin. Tylypahka oli muutenkin niin iso paikka, että jokaisella oppilaalla pitäisi Leonin mielestä olla kartta koko päivän kädessä. Ajatus kuulosti kuitenkin suhteellisen typerältä, joten Bellatrix Lestrangen poika yritti olla vatvomatta sitä, ja vaihteeksi hän voisi keskittyä kävelyyn.

// https://aijaa.com/i7AqeX

Emili hymyili ystävälleen iloisena tämän näkemisestä. Vaikka hänellä saattoikin olla pientä lämpöä edelleen, se ei ollut läheskään tarpeeksi pitääkseen hänet poissa yhtään kauempaa.
"Ihan okei, okei plus ehkä", hän vastasi virnistäen leikkisästi. Hänen olonsa oli sinä aamuna ollut niin hyvä, ettei hän ollut malttanut jäädä makoilemaan enää yhdeksi päiväksi. Matami Pomfrey olisi kyllä mielellään pitänyt hänet aloillaan vielä yhden päivän, mutta Shearin vedottua koulumenestykseensä tämä oli lopulta taipunut. Olisihan hän periaatteessa voinut lukea oppikirjoja yksinkin koko päivän, mutta se ei ollut koskaan ollut hänelle yhtä tehokasta kuin oppitunneilla kuunteleminen.
"Mitä täällä on tapahtunut minun poissaollessani?" hän kysäisi - he eivät todellakaan olleet ehtineet jutella läksyjen kertomista pidempään sairaalasiivessä, koska se oli kuulemma ainoa tarpeeksi hyvä syy häiritä vuodelepoa. Sen aamuiset läksyt ehtisi käydä läpi myöhemminkin, koska juorut olivat huomattavasti kiinnostavampia sillä hetkellä.

STEPHANIE HUDSON hymyili ja mietti mitä sanoisi Emilille, lopulta hän päätti kertoa tuolle Carterista. "No mua vähän niin kuin pyydettiin tanssiaisiin" tyttö lopulta kertoi, mutta päätti jättää kertomatta, että oli menossa luihuisen kanssa, mutta tuskin Emili semmoisesta välittäisi. "Ömm...mitä sulle muuten kuuluu?" Hudsonin esikoinen sanoi yrittäen vaihtaa puheen aihetta. Hän pyyhkäisi vaalean suortuvansa pois silmiltään ja vilkaisi, kun hänen vieressään istuva kolmosluokkalainen Puuskupuh nousi ja lähti kohti Suuren salin ovia. Lounaan jälkeen Stephillä olisi hyppytunti, joten tällä ei ollut minkään moista kiirettä.

/lyhyys D: puhelimen laatu :(

Dominic haukotteli ja nappasi kotitontun kädestä omenan ja tyrkkäsi tuon sitten pois luotaan, kääntyen ja jättäen kumartelevat tonttuset selkänsä taakse. Häntä ei kiinnostanut lainkaan noiden kunnianosoitukset. Dominic alkoi järsiä omenaansa, tallustellessaan mietteliäänä ulko-ovia kohti. Nuorella Malfoyn jälkeläisellä ei ollut minkäänlaista tekemistä keksittynä, eikä hän mihinkään tunnille edes meinaisi mennä. Nojaa, hänellä kyllä taisi olla hyppytunti. Dominic laski toisen kätensä housujensa taskuun ja tammiovista ulos astuessaan meinasi kompastua johonkin, muttei tiennyt minne. Dominic tuhahti ja sai juuri ja juuri pidettyä omenan hallussaan. Dominic huokaisi ja istuutui kaiteelle.

JOSH nousi korpinkynsien pöydästä ja noukki koululaukkunsa maasta, se oli auki, joten hänen pimeyden voimilta suojautumis kirjansa tipahti sieltä. Smith kyykistyi noukkiakseen kirjan maasta ja sulloi sen reppuunsa. Hän lähti kävelemään kohti Suuren salin ovea, joka johti aulaan. Heti aulasta nuori Smith suuntasi askeleensa kohti Tylypahkan pihaa. Kun Tylypahkan pihamaa avartui nuorukaisen edessä ja tämä lähti kävelemään eteenpäin. Pian kuitenkin hän huomasi tutun korpinkynsi tytön "Moi, Awenita" Josh sanoi tytölle.

LEON REGULUS LESTRANGE huomasi hetken päästä olevansa lähellä linnan ulko-ovia, joten Lestrange suunnisti askeleensa kohti linnan tammisia ulko-ovia. Leon suoristi yllään olevaa valkoista kauluspaitaa ja Luihuisen tupavärein koristeltua solmiota, astuen sitten raittiiseen ulkoilmaan. Heti ulos päästyään Bellatrixin esikoisen silmään pisti tutut, platinanblondit ananasmalliin leikatut hiukset. Pieni virne kohosi Leonin kasvoille tutun takaraivon nähdessään, joten Lestrange asteli poikaa kohti. "No mutta terve", Leon sanoi virnuillen, istahtaen sitten pikkuserkkunsa vierelle kaiteelle. "Mitäs Malfoy?" Leon kysyi yhä virne kasvoillaan, katse sukulaisensa kasvoissa.

Emili kohotti kulmiaan innostuneena.
"Mä niin tiesin et sua kysyttäisiin! Mitä sä vastasit sille? Oliko se komea? Tunnenko mä sen?" hän kyseli yhteen hengenvetoon, eikä ollut ihmekään, että meinasi sitten tukehtua yskänpuuskaan, koska hänen kuumeen takia ylirasittuneet keuhkonsa eivät oikein pystyneet käsittelemään sellaista suoritusta. Oli kuin hän olisi kakonut keuhkojaan pihalle, mutta lopulta hän sai tarpeeksi happea joutumatta pyörtymään kaupan päälle ja kurtistellen kulmiaan tuskaisasti hän kääntyi takaisin Stephanieta kohti. Tämän kysyttyä mitä hänelle kuului, hän ei voinut olla naurahtamatta.
"Tätä lähinnä. Tai siis, ei sairaalasiivessä tapahdu mitään - paitsi muistatko sen yhden pojan meidän tuvasta, kaksi vuotta nuorempi ja melko, hmm, tukeva? Se jolla on tosi pörheät hiukset ja outo vaatemaku? Joku oli kironnut hänelle kukkakaalit jalkojen tilalle, hän tuli myöhään eilen illalla sairaalasiipeen kontaten. Aika ikävää, hän ei myöskään suostunut kertomaan kuka sen teki", Emili selitti mutristaen huuliaan säälivästi. Poikaparkaa, selvästikään tämän elämä ei ollut helpoimmasta päästä.

AWENITA GREGORIA käveleskeli piakoin linnan pihamaalla katse yhä kenkiensä kärjissä. Vaaleaverikkötär tiesi, että kukaan ei törmäisi häneen. Suuri osa oppilasta oli lounaalla, ja osa sentään tajusi katsoa kävellessään eteenpäin, toisin kuin Gregoria itse.
Awenitan ei kumminkaan tarvinnut kokea mitään törmäyksen kaltaista nöyryytystä, vaan sen sijaan Gregoria kuuli suhteellisen tutun äänen viereltänsä. Awenita siirsi katseensa puhujaan, nähden sitten samasta tuvasta olevan pojan, Joshua Smithin, mutta häntä kutsuttiin nimellä Josh. Kaikki korpinkynnet tunsivat toisensa ainakin nimeltä. "Joshua", Awenita vastasi katse pojassa, mutta neiti siirsi pian katseensa jalkoihinsa.