Roolipelaukseen liittyvää

Muistutus

Muistutan vielä, että roolipelaamme mieluiten kolmannessa persoonassa (hän-muodossa). Et myöskään voi aloittaa roolipelaamista, jos sinun lomakettasi ei olla hyväksytty. Joten odotathan, kiitos!
Lisää

Roolipeli alkaa...

Leon Lestrange → Luihuinen

LEON REGULUS LESTRANGE nyökkäsi Dominicin sanoille ja veti käteensä rintaansa vasten höllään 'puuskaan.' Leonin "vanhemmat" olivat tosin sanoneet, että Potterit ainakin olivat todellisuudessa ihan mukavia, mutta Leon ei kuunnellut sellaista puhetta. Hän ei pitänyt Pottereista tai Weasleystä ja sillä selvä.
"Mites Dracolla menee?" Lestrange kysyi pikkuserkultaan, siirtäen sitten katseensa vieressään istuvaan Dominiciin. Leonin mielestä Draco oli erittäin mukava, vaikka hän näkikin kyseistä sukulaistaan aika harvoin.

Awenita Gregoria, Korpinkynsi

AWENITA GREGORIA katsoi pieni hymyn tynkä kasvoillaan Joshia ja pyyhkäisi valkoiset hiukset kasvojensa tieltä. "Ihan hyvin", Awenita sanoi, siirtäen laukun paremmin olalleen. "Pääsin kaikista aineista läpi ja sain neljä Upeaa. Meni paremmin kuin olisin arvannut", korpinkynsi sanoi pienesti hymyillen. Hän sai paremmat arvosanat, kuin mitä hän tulevaisuuden työlleen tarvitsi. Se ei kumminkaan ollut haitaksi. Awenita oli koko sukunsa ainoa korpinkynsi, joten hänen muut Luihuisessa olleet perheenjäsenet eivät olleet niin täpinöissään tytön V.I.P. tuloksista, sillä koko muu Awenitan perhe halusi vieläkin, että Awenita olisi Luihuinen.

Dominic & luikku

Dominic haukotteli ja katseli maataan ja mustia Niken skeittikenkiä mietteliäänä. Kengät ne olivat aika nätit. Dominic puri huultaan hellästi kohottaen katseensa pikkuserkkuunsa, joka kyseli toisen isästä.
"Ihan hyvi, kait. Paremmi ku kakskytä vuotta sitten", Dominic totesi. Parisenkymmentä vuotta sitten isäpappa oli pakotettu seuraamaan Pimeitä voimia. Mutta toisaalta mies oli silloin komeampi kuin nykyisin, ei niin rupsahtanut. "Aioitko muute hakee huispausjoukkueesee?" Dominic kysäisi toiselta äkisti.

Leon Lestrange → Luihuinen

LEON REGULUS LESTRANGE haroi ruskeita hiuksiaan ja kaivoi housujensa taskusta esiin taikasauvansa. Leon pyöritteli taikasauvaa käsissään ja sitä näpäyttämällä sitoi mustien tennareidensa nauhat. Leon ei ikinä ollut kovin ahkera käyttämään koulupuvun kenkiä, sillä hän oli sitä mieltä, että ne hiersivät. Leon ei itse myöntänyt sitä, mutta hän sattui olemaan erittäin tarkka asioista ja ahkera valittamaan.
Leon siirsi katseensa Dominiciin hänen alkaessa puhumaan, laittaen sitten samalla taikasauvan housujensa taskuun. Lestrange tyytyi vain nyökyttelemään pikkuserkkunsa sanoille. Dominicin kysymyksen kuultuaan Leon virnisti pienesti ja kohautti olkiaan. "Ehkäpä. Puhdasverinen kun olen, niin olen pelannut huispausta kauan. Olen harkinnut jahtaajan paikkaa", Leon sanoi mietiskellen. Jahtaajana hän pelasi parhaiten ja mieluiten, mutta lyöjänä olo sujui myös häneltä ihan hyvin.

// https://aijaa.com/i7AqeX

Dominic & luikku

Dominic nyökkäsi. Harkitsi hän itsekin huispaujoukkuejuttuja, mutta ei hän jaksanut. Draco häntä siihen kyllä yritti kovasti painostaa, etenkin etsijäksi. Jahtaajan paikka ei ikinä ole kiinnostamut nuorta herraa, sitä paitsi ei hän paljoa pidä edes joukkueen kapteenista. Ihan outo poika.
"Mahtavaa", Dominic mutisi. Olisihan se hyvä, jos edes joku herran sukulaisita pelaisi huispausta. Saisipahan ainakin Dracon tyytyväiseksi. Dominic pyöritteli nilkkojaan, saaden aikaan muutaman ei niin hienon naksahduksen. Hän vihasi sitä ääntä, kun joku paikka naksahti. Se oli kivuliasta. Luihuisprinssi laittoi kätensä taskujensa sisään, vilkuillen tylsistyneenä ympärilleen.

Josh Smith - korpinkynsi

Josh hymyilee hiukan "sullahan meni hyvin" poika toteaa, jos hän saisi samanlaisia arvosanoja, Joshuan vanhemmat luulisivat hänen luntanneet. Josh vaihtaa melko vaivaantuneesti painoaan toiselta jalalta toiselle. "Ootko suunnitellut, mitä teet tämän vuoden jälkeen?" hän kysyy hiukan epäröiden, monet eivät pidä siitä, että heidän tulevaisuuden suunnitelmia kysellään, se luo paljon stressiä. Joshua oli päättänyt hakea huispausjoukkueeseen, mutta ei ollut varma pääsisikö siihen.

Awenita Gregoria, Korpinkynsi

AWENITA GREGORIA siirsi pieni hymy kasvoillaan katseensa jalkoihinsa ja nyökkäsi pienesti. Hän ei ollut kovin hyvä vastaan ottamaan kehuja. Joshin kysymyksen kuultuaan Awenita kohotti katseensa poikaan vaihteeksi naama ilmeettömänä. "Muotisuunnittelijaksi pyrkisin. Haluaisin aukaista oman liikkeen tai mennä töihinViistokujalle", Gregoria sanoi laineikkaita hiuksiaan haroen. Awenita tosiaan kesälomalla teki paljon vaatteita itse, sillä se oli yksi asioista, josta hän oikeasti piti paljon, ja missä hän oli hyvä. Awenita haluaisi tehdä työkseen itse kaikkia juhlakaapuja ja muita velhomaailmaan sopivia asuja. Tanssijaisia varten tarkoitettu juhlapukukin oli Awenitan itse tekemä, mutta hän ei ollut varma, aikoiko käyttää sitä.

Leon Lestrange → Luihuinen

LEON REGULUS LESTRANGE nyökkäsi Dominicin sanoille ja katseli taas ympärilleen. Hän huomasi pari luihuistyttöä, jolloin pieni virne kohosi Lestrangen kasvoille.
"Oletkos löytänyt jo tanssiparin itsellesi?" Leon kysyi leveä virne kasvoillaan. Leon tiesi, että Dominic varmaan havitteli tanssiparikseen puhdasveristä luihuistyttöä. Lestrange itsekin haluaisi tanssiparikseen puhdasverisen luihusitytön, mutta joka kulmalta ei löydy luihuistyttöä, joka haluaisi olla hänen pari. Leon ei ollut edes varma, oliko menossa tanssiaisiin, sillä häntä ei hirveästi innostanut ajatus parin haalimisesta ja tanssimisesta.

Dominic & luikku

Dominic seurasi katseellaan kahden luihuistytön matkaa. Pienoinen virnistys kohosi Malfoyn huulille, ja tuo mietti, jos jompi kumpi noista nyt haluaisi tulla hänen daamikseen. Mutta ei, hän oli hieman laiska kysymään.
"Nojaa, en. En tiedä edes meenkö koko tanssiaisii", Dominic sanahti. Ei Dominicia paljoakaan kiinnostanut, mutta jos nyt jostain saisi kaivettua mukavan, pimeämpää taikuutta arvostavan puhdasverisen luihuisneidin. Sellaisia tuskin löytyi tylypahkasta, mutta täytyy yrittää.
"Kuulitko muuten Carterista? Otti parikseen jonkun puuskupuhin", Dominic totesi tuhahtaen. Carter pilasi koko luihuisten tuvan maineen. Ei luihuinen voi tanssia puuskupuhin kanssa. Ei se vaan toiminut.

Emili Shear, 6.lk, Puuskupuh

Emili naurahti Stephanien ilmeelle, kun tämä kieltäytyi vihreästä. Hänkin saattoi kyllä sanoa, ettei luihuisen vihreä välttämättä pukisi toista erityisen hyvin. Toisaalta, kirkas keltainenkaan ei pukenut lähes ketään, mikä oli melko surullista - ainoa miinuspuoli puuskupuhissa. Lisäksi tietysti se, että keltaisen kanssa oli musta... miksi kaikki muutkin sitten pukeutuivat mustiin kaapuihin? Ei siinä hänen mielestään mitään ideaa ollut.
Shearin tyttö kohotti kulmiaan Stephanien seuraavalle kysymykselle - pilailiko tämä?
"Yksin? Sulla on pari! Ethän sä silloin voi olla menossa yksin mitenkään!" hän huudahti tälle huomaten sitten muutaman tyypin kääntäneen katseensa häneen oudoksuen. Punastuen kevyesti hän pahoitteli aiheuttamaansa häiriötä, ja lopulta katseet kääntyivät pois hänestä.
"Mä olin ehkä ajatellut todella vaaleaa vaaleanpunaista, tai sitten vaaleaa persikkaa", hän vastasi epävarmasti. Ne värit häntä yleensä pukivat parhaiten, mutta kaipa mekon malli ratkaisisi tilanteen paremmin, eikö? Eihän hän mitään olkaimetonta mekkoa voisi vetää päälleen, vaikka se olisi kuinka täydellisen värinen.

Uusi kommentti