NOEL EUGENE BELROSE tutki Jocelynin kasvoja ja totesi, että Jocelyniä ei tosiaan pukisi punertavat pisamat kovin hyvin. Noel katsoi omaa nenän päätänsä, jolloin hänen silmät menivät kieroon ja hän sanoi:
"Hmm... Mulla ei oo pisamia." Noel pudisti päätänsä ja siirsi katseensa Jocelyniin, väläyttäen sitten tytölle leveän hymyn. Noel naurahti luihuisen sanoille ja nyökytteli. "Hyvä on, sovitaan että mä pelkään mut en näytä sitä", Noel sanoi vino hymy kasvoillaan. Jocelynin kysymyksen kuultuaan Noel naurahti ja loi kasvoilleen mukaviattoman ilmeen. "En mitään", Noel sanoi viattoman oloisena.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili ja nyökkäsi. "Mutta sulle voisi jopa sopia pisamat", hän sanoi ja yritti kuvitella mielessään pojalle pisamia. Australialaissyntyisen äidillä oli nuorempana aina kesäisin ollut pisamia, mutta se ei ollut periytynyt Jocelynille. Tyttö tuli muutenkin ehkä hieman enemmän isäänsä, kasvojen piirteiltä.
Dayton naurahti Noelin sanoille ja nyökkäsi sitten. Hän kurtisti kulmiaan, kun poika ei vastannut kunnolla tytön kysymykseen. "Onko mun kasvoilla jotain mitä ei pitäis?" hän kysyi, jos poika vaikka tuijotti sitä ja pyyhkäisi kädellä huuliaan, jos niiden ympärillä olisi vaikka ollut ruokaa.

NOEL EUGENE BELROSE kumartui lähemmäksi Jocelynia tytön sanoessa, että Noelille sopisi pisamat. "Ihanko totta?" Noel kysyi parin kymmenen sentin päässä Jocelynista. Belrose kumminkin perääntyi takaisin paikalleen ja katsoi mietteliäänä eteenpäin. Noel hätkähti Jocelynin alkaessa puhumaan ja siirsi katseensa tyttöön. Noel naurahti luihuisen sanoille ja pudisti päätään.
"Ei, ei sun kasvoissa oo mitään vikaa", rohkelikko snaoi hymyillen. Noel sai kuulla usein kavereiltansa, että oli outoa, kun hän alkoi virnuilemaan yhtä aikaa. Jopa hänen pitkä aikaisimmatkin ystävät eivät vieläkään tajunneet, että Noel saattoi yhtäkkiä alkaa vain virnuilemaan.

JOCELYN LUCIA DAYTON kohotti kulmiaan, kun poika tuli aivan hänen lähelleen ja pidätti hengitystään. Hänen katseensa oli hetken pojan silmissä siirtyen sitten tämän poskiin ja muuhun kasvoihin. Pian Noel kuitenkin perääntyi ja tyttö puhalsi hennosti kaikki ilmat keuhkoistaan.
"No hyvä", Jocelyn sanoi ja haroi jälleen hiuksiaan, kulmiaan kurtistaen. "Sinä olet sitten outo, Belrose", luihuinen sanoi, pienesti päätään pudistaen ja katsoi hymyillen rohkelikkopoikaa. Ei outous ollut pahasta, jokainenhan sitä omalla tapaansa oli outo.

NOEL EUGENE BELROSE vetäisi kauluspaitansa hihat kyynertaipeisiin ja naksautti rystysiään. Noel laski kädet rennosti syliinsä ja siirsi sitten katseensa Jocelyniin tytön puhuessa. Luihuisen sanat kuultuaan rohkelikko naurahti ja pudisti päätään.
"Et tosiaan ole ainoa, joka sanoo noin", Noel sanoi virnistäen. Noel oli saanut paljon outo ja sekopää -kommentteja niskaansa. Suurimmaksi osaksi se johtui tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriööstä eli ADHD:sta.

JOCELYN LUCIA DAYTON kohotti kulmiaan pojan sanoille. "Olet ehkä outo, mutta olet sentään mukava ja aito. Sitä ei useammat tässä koulussa ole", hän sanoi hymyillen ja antoi katseensa harhautua kattoon. Tylypahkassa oli varmasti lukemattomia mukavia ihmisiä, mutta suurinosa heistä oli eri tuvissa. Luihuisessa oli yleensä jonkinlaiset paineet perheestä ja veren puhtaudesta. Ei ehkä enää niin paha, mutta kyllä se oppilaiden keskuudessa eli.
Jocelyn kääntyi sohvalla niin, että hänen päänsä oli nyt pojan sylissä. "Näin on parempi", hän sanoi ja sulki silmänsä.

NOEL EUGENE BELROSE hymyili Jocelynin sanoille, muttei sanonut mitään. Noel ei oikeastaan saanut usein kehuja, mutta hän ei juurikaan ajatellut asiaa. Tunneilla hän sai yleensä toruja, sillä hän ei usein keskittynyt ja hän jutteli kavereidensa kanssa. Noelin kasvoille kohosi pieni virne, kun Jocelyn laittoi päänsä herran syliin.
"Sähän alat jo lämmetä mulle", rohkelikko sanoi hymyillen, pieni pilke silmäkulmassa. Noel tutkaili katseellaan Jocelynin kasvoja, kunnes hän lopulta pysäytti katseensa tytön silmiin ja painoi sormellaan tytön nenän päätä. "Tööt", Noel sanoi hiljaa, pienesti virnistäen.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili pienesti Noelin sanoille ja pudisti päätään. "Älä oleta itseltäsi liikoja Belrose", hän sanoi ja nosti hieman päätään, saadakseen siniset hiukset pois niskansa alta.
Pian Jocelyn tunsi pojan sormen hänen nenän päällään. Hymy kohosi jälleen tytön kasvoille. "Sä olet ihan hupsu", australialaissyntyinen sanoi koskettaen vuorostaan omalla sormellaan hellästi pojan nenää.

NOEL EUGENE BELROSE mutristi alahuultaan Jocelynin sanoille. "Anteeksi rouva", Noel sanoi ja painoi nopean suukon tytön otsalle. Noel virnisti tytön seuraaville sanoille ja naurahti.
"Miksi sinä muuten kutsut mua aina sukunimellä, Dayton?" Noel kysyi virnistäen. Noel itse ei hirveesti pitänyt sukunimestään, sillä se kuulosti ilmiselvästi ranskalaiselta, ja Noel ei kertonut kovin monelle siitä, että hän oli ranskalainen, sillä jos hän ei olisi muuttanut Englantiin, niin hän olisi Beauxbatonsissa ja jotkut herran ystävät kiusoittelivat häntä siitä.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymähti Noelin suukottassa nopeasti hänen otsaansa ja pieni hymy kaartui hänen huulilleen. "Tietääkseni en ole naimisissa, herra Belrose", luihuisnoita sanoi virnistäen, katse pojan kasvoissa.
"En tiedä. Olen jotenkin tottunut kutsumaan kaikkia sukunimiltä. Sitäpaitsi sukunimesi on kiva", Jocelyn vastasi Noelin kysymykseen, edelleen hymyillen. Jocelyn ei oiken ollut mitään mieltä omasta sukunimestään, joka oli kotoisin Australiasta.