NOEL EUGENE BELROSE kohautti olkiaan Jocelynin kysymykselle. "Miten sen nyt ottaa. Soittelen satunnaisesti lomilla. Sain ensimmäisen kitarani ollessani ehkä 12-vuotias", Noel sanoi ja mietti hetken. "On siis tullut soiteltua nelisen vuotta", Noel sanoi virnistäen. Noel muisti vieläkin, kuinka hän olisi halunnut rummut, mutta saikin kitaran, koska rummut pitivät liikaa ääntä. Rummut olisivat tosin olleet parempi tapa purkaa ylimääräistä energiaa, jota löytyi aina Noelilta.
Noel naurahti iloisesti Jocelynin sanat kuultuaan. "Jes, vihdoin mä saan luulla itsestäni liikoja!" Noel huudahti iloisena ja hymyili sitten leveästi ja omahyväisesti.

JOCELYN LUCIA DAYTON nyökkäsi Noelin vastaukselle. "Sehän on jo aika hyvin. Itse en osaa juurikaan kuin vain perusasiat. En ole hirveästi kitaraa soitellut", hän sanoi ja hymyili sitten. Enemmän luihuinen luki kirjoja, kuin soitti tai lauloi, vaikka nekin asiat kihetoivat häntä. Lukiessa kun pystyi olla hiljaa omassa huoneessaan niin, ettei kukaan huomannut. Se oli hyvä keino vain kadota.
Jocelyn nauroi ja pudisti päätään pojalle. "On kiva oppia tuntemaan sinut paremmin, Noel", hän sanoi pian, hennosti hymyillen.

NOEL EUGENE BELROSE paransi asentoaan sohvalla ja siirsi sitten katseensa Jocelyniin. "On sekin jotain", Noel sanoi olkiaan kohauttaen. Noelilla ei oikeastaan ollut muita taitoja kuin kitaran soitto ja huispaus. Jalkapallossakin hän oli ihan hyvä. Noel oli oppinut pelaamaan jalkapalloa, kun Ranskassa asuessaan heidän naapurissa asui poika nimeltään Alexis, joka opetti Noelia pelaamaan jalkapalloa. Kun Noel muutti, hän pelasi heidän uusien naapurien kanssa jalkapalloa. Caressin mielestä jalkapallo oli typerää, eikä tyttö varmaan vieläkään tiennyt, miten sitä pelataan. Noel vain oli utelias kaikesta jästien jutuista.
"Samoin, Joce", Noel sanoi hymyillen. Noel huomasi, että kerrankin Jocelyn kutsui häntä etunimellä, mutta rohkelikko ei maininnut siitä.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili Noelin kutsuessa häntä Joceksi. Ihmiset harvoin kutsuivat häntä siksi, mutta hänen äidillään oli usein tapana sanoa tyttöä Joceksi. Luihuinen kaipasi usein sitä, kun hänen vanhempansa olivat yhdessä, eikä hän voinut vieläkää käsittää, miten hänen äitinsä pystyi olemaan sellaisen jästimiehen kanssa. Australialaissyntyisen isä sen sijaan ei ollut löytänyt uutta naista elämäänsä. Hänellä oli ollut yksi naisystävä, mutta se suhde ei kestänyt kauaa. Jocelyn ei oikein osannu sanoa olisiko se hyvä vai huono asia, jos hänen isänsä löytäisi itselleen jonkun.

NOEL EUGENE BELROSE meni makoilemaan sohvalle selälteen ja laittoi kätensä niskan taakse. Noel sulki silmänsä ja hymyili tyytyväisesti. Sohva oli mukavan pehmeä, mutta Noel tiesi, ettei saisi olla siinä asennossa kauaa, sillä Jocelyn todennäköisesti hyppäisi hänen päälleen tai istahtaisi herran rintakehän päälle. Pieni haukoitus karkasi rohkelikon suusta, jolloin Noel vain paransi asentoaan sohvalla.

/ kännykäl

JOCELYN LUCIA DAYTON katsoi, kuinka poika meni makaamaan sohvalle, oikein rennon näköisesti. Hänen mielestään rohkelikko näytti oikein lempeältä hymyillessään silmät kiinni.
Daytonin perheen nuorin lapsi hymyili pienesti ja alkoi hellästi liikuttamaan kättään pojan jalkaa ylöspäin ja jalan loppuessa hän alkoi liu'uttaa kättään ensin pojan vatsalla ja sitten rintakehällä. Hän veti itsensä kevyesti puoliksi pojan päälle makaamaan ja laski päänsä pojan rintakehälle, sulkien silmänsä.

NOEL EUGENE BELROSEN kasvoilla oleva hymy pehmeni, kun Noel tunsi Jocelynin käden jalallaan sen sijaan, että Jocelyn olisi hypännyt hänen päälleen ärsyttääkseen brunettea. Hetken päästä Noel tunsi Jocelynin painautuvan rohkelikkoa vasten, jolloin Noel kiersi toisen kätensä tytön selän ympäri. Belrose piti yhä pienen hymy kasvoillaan, ja hän raotti silmiään nähdäkseen silmänsä sulkeneen Daytonin, jolloin Noel kohotti tyytyväisesti kasvonsa kohti kattoa silmät kiinni.

JOCELYN LUCIA DAYTON haukotteli ja antoi toisen kätensä mennä Noelin rintakehän yli. "Sano vain jos et jaksa minua, tai jotain", hän sanoi hiljaa, melkein kuiskaten, muttei vaivaantunut avaamaan silmiään.
Pojan käsi oli kiertynyt tytön ympärille ja se tuntui mukavan lämpimältä. Jocelynin ajatuksissa kävi, kuinka outo tilanne oli ja mitä hänen ystävänsä olisivat siitä ajatelleet. Mutta oikeastaan häntä ei kiinnostanut juurikaan.

NOEL EUGENE BELROSE pudisti päätään Jocelynin sanoille, mutta hän tiesi, että Jocelyn ei nähnyt hänen päänsä pudistusta. "Ei, olet erittäin mukavaa seuraa ja jaksaisin olla sun kanssa vaikka päiviä", Jocelyn sanoi silmät kiinni, hymyillen pienesti. Noel ei olisi osannut kuvitella vielä eilen makaavansa tarvehuoneen sohvalla käsi Jocelynin ympärillä. Jocelyn tuntui olevan luihuiseksi sisältään ystävällinen. Monet Luihuiseen menevät saattoivat olla oikeasti ystävällisiä, mutta muuttuivat Luihuiseen mentyään ilkeiksi. Samalal Noel muisti, että kumpikaan Jocelynin vanhemmista ei ollut luihuinen, joten Noel uskoi, että tytöllä saattoi olla ihan mukavat vanhemmat.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili kuullessaan, mitä poika sanoi. Vaikka sitä oli vaikea uskoa, hänestä tuntui oikeastaan aikalailla samalta, kuin mitä Noelista. "Hyvä tietää", sinihiuksinen luihuinen sanoi, haukotellessaan jälleen. "Taisit saada sen väsymyksen tarttumaan minuunkin", hän sanoi, avaten hetkeksi silmänsä katsoakseen Noelia ja virnisti.
Jocelynista oli ollut aikamoinen tuuri, että he olivat Noelin kanssa törmänneet ja sen kautta tutustuneet. Ja vaikka poika oli ollut kohtuullisen ärsyttävä alussa, niin hän oli osoittaunut oikein mukavaksi ja hauskaksi.