Roolipelaukseen liittyvää
Roolipeli alkaa...
Jocelyn Dayton - Luihuinen
JOCELYN LUCIA DAYTON naurahti jälleen ja kohensi hieman jalkojensa asentoa. Lattia oli oikeastaan aika mukava paikka makoilla. Tarvehuoneessa se tuntui jotenkin pehmeämmälle. "No sittenpähän romahdat, en minä liiskaannu, toivottavasti", sinihiuksinen tyttö sanoi virnistäen.
Jocelyn hymyili pojan vastaukselle. "Hm, en ole oikein kiinnittänyt asiaan huomiota mutta luulen että tuijotan minun puoleltani katsottuna aina oikeaa silmää. Minulla on jonkinlainen pakkomielle oikeasta", hän sanoi, pienesti naurahtaen.
Valerie Greenwood - rohkelikko (5lk)
Valerie pysähtyy Rodrickin viereen ja katsoo, kun heidän edessä oleva kukka avaa terälehtensä. "Se on kyllä kaunis" hän myöntää katsellessaan punertavaa kukkaa. Vaikka Valerie viettikin aikaansa kasvihuoneessa, neiti ei silti ollut kauhean hyvä yrttitiedossa, toisin, kuin Rodrick vaikutti olevan. "Sä taidat tykätä yrttitiedosta?" Valerie kysyi hymyillen pienesti Brighamille. Hän haroi pitkiä, hiukan kihartuvia hiuksiaan ja katseli samalla kasvihuonetta.
/lyhyt D:
Rodrick Brigham - Puuskupuh (5.lk)
Puuskupuh hymähtää hiljaa ja nyökäyttää päätään. Hän tuijottaa edelleen uneliaasti "laulavaa" kukkaa, mutta räväyttää silmiään pian ja kääntää katseensa Valerieen. "Yrttitieto on mun lampiaine, Professori Longbottom on hyvä ja kiinnostava opettaja", Rodrick selostaa hymyillen ja lähtee sitten astelemaan eteenpäin kasvihuoneen käytävää, jonka varrella on monia erilaisia kasveja. Useimmat Brigham tunnistaa nimeltä, mutta pian tuon silmiin osuu pienen vihreän simpukan näköinen kukka, joka huojuu itsekseen, kuin tuulessas. Rodrick nuolaisee sormeaan ja kohottaa sen ilmaan; kasvihuoneessa ei tuule. "Näätkö ton kukan? Mikä se on?" Tummaverikkö kumartuu hieman lähemmäs kukkaa, joka huojuu edelleen paikallaan.
Ted Lupin, luikkero
Tedin hymy hyytyi hieman, kun näki toisen ilmeen ennen ensimmäisiä sanojaan juuri metamorfimaagin sanojen jälkeen. "Mä en ikinä ajattele mitä sanon...." Ted mutisee ja hätkähtää seuraavaa kysymystä. "En oikein muista, kai loitsuissa ja tähtitieteessä taikaeläinten hoidon lisäksi?" Ted ei tunnetusti ollut hyvä juttelemaan tuon kaltaisille tytöille, kuin Alison. Tyttö oli kaiken lisäksi Carterin ystävä. Mikä kusipää se Carter, hän ajattelee mielessään, mutta ei näytä aatteitaan kehonsa kielessä.
//Laatu on kyllä 6/5
Valerie Greenwood - Rohkelikko (5lk)
Valerie lähti seuraamaan Rodrickia, joka lähi kulkemaan pitkin käytävää. Neiti katseli ympärilleen ja näki kasveja, jouta ei ollut ikinä ennen edes huomannut. Rodrick pysähtyi erään kukan eteen, joka heilui. "En, oon aika huono yrttitiedossa" Valerie vastasi, kun Rodrick kysyi tunnistaako hän kyseisen kukan. Itseasiassa Valerie on melko huono yrttitiedossa, mutta muissa aineissa hän on vahvoilla, kutem taikaeläintenhoidossa.
Noel Belrose - rohq
NOEL EUGENE BELROSE virnisti Jocelynin sanoille ja naurahti. "Joo, toivotaan parasta", rohkelikko sanoi pieni virne kasvoillansa. Noel piti katseensa Jocelynin silmissä, sillä hän tiesi, että jos hän antaisi katseensa kiertää tytön kasvoissa, Jocelyn huomaisi sen heti.
"Kiinnostavaa. Olisi paljon helpompaa, jos voisi yksinkertaisesti katsoa vain molempiin silmiin", Noel sanoi pienesti naurahtaen. Noelista tuntui että hän naurahti jokaisen lauseensa jälkeen, jonka takia rohkelikko tunsi olonsa taas näin vaihteeksi idiootiksi.
Jocelyn Dayton - Luihuinen
JOCELYN LUCIA DAYTON kohotti kulmiaan pojan sanoille. "Toivotko että liiskaantuisin, vai että en liiskaantuisi?" hän kysyi pienesti virnistäen, pitäen katseensa rohkelikon silmissä.
"No äläpä, toisaalta olisi helppoa jos silmiä olisi vain yksi", Dayton sanoi ja ihmetteli itsekin hämmentäviä kommenttejaan. Hetken hän tuijotti pojan ruskeita silmiä, kunnes virne kohosi hänen huulilleen. Sinihiuksinen kohotti kätensä pojan kyljille ja alkoi jälleen kutittaa häntä, sillä Noel tosiaan kutisi.
Noel Belrose - rohq
NOEL EUGENE BELROSE naurahti Jocelynin vastaukselle ja hymyili leveästi. "No, mitäpä luulet?" Noel kysyi pieni pilke silmäkulmassa. Vastaus oli tosiaan aika selvä - totta kai Noel toivoi, että Jocelyn ei liiskaantuisi rohkelikkopojan päälle.
"Totta", Noel vastasi virnistäen Jocelynin sanoille yksisilmäisyydestä. "Olisimme kaikki jotakin kyklooppeja", Noel sanoi naurahtaen. Noel huomasi virneen kohoavan Jocelynin kasvoille, jolloin rohkelikko kohotti kulmiaan, ja sekunnin päästä herra tunsi kutinaa kyljillään. Noel kiljaisi kuin mikäkin tyttö ja hätkähti niin rajusti, että vetäisi kädet altaan ja potkaisi jaloillaan ilmaa. Noelista tuntui, että hän olisi lentänyt metrin korkeudelle säikähdyksestä, mutta sen sijaan Noel lösähti suoraan Jocelynin päälle. "VOI HELVETTI SUN KANSSA!" Noel huudahti ja pyörähti pois Jocelynin päältä. "Testaampas, että kutiatko sinä", Noel sanoi ja alkoi kutittamaan Jocelynia kaulasta, vatsasta ja kyljistä.
Jocelyn Dayton - Luihuinen
JOCELYN LUCIA DAYTON alkoi nauraa heti kun poika oli romahtanut hänen päälleen ja se vain voimistui, kun tuo kirosi tyttöä. Hänestä oli hauskaa hieman kiusoitella Noelia, juurikin kutittamalla häntä, poika kun vaikutti olevan herkkä kutiamiselle.
Noelin sanat kuullessaan Jocelynin nauru loppui kuin seinään. "Ei, ei, ei", hän ehti sanoa, ennenkuin poika jo hyökkäsi hönen kimppuunsa ja tyttö alkoi kikattamaan hullun lailla. "Noel. Ole kiltti. Pyydän", luihuinen aneli naurunsa keskeltä, joka oli nyt muuttunut äänettömäksi hekotukseksi.
Noel Belrose - rohq
NOEL EUGENE BELROSE virnisti omahyväisesti huomatessaan Jocelynin olevan myös altis kutiamiselle. Tytön sanat kuultuaan Noel vain kohotti kulmiaan ja jatkoi tytön kutittamista.
"Eikö olekin mukavaa, kun joku tulee kutittamaan?" Noel kysyi virnistäen, katsoen Jocelynin nauravia kasvoja ja hieman sekaisia sinisiä hiuksia. Ainakin Noel sai kostonsa, joka oli ehdottomasti hyvä juttu. Noel inhosi sitä, kun häntä kutitettiin, mutta siitä huolimatta hän kutisi kamalan herkästi.