JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili ensin pienesti, kuullessaan pojan kutsuvan häntä jälleen Joceksi. Hän oikeastaan piti siitä, vaikka se jotenkin ehkä kaukaisesti kuulosti poikamaiselta nimeltä. Hetken kuluttua tyttö kuitenkin tajusi, mitä poika oli sanonut ja se sai hänet nauramaan. "Yritä vain, on kuule aika vaikea tavoite sulla", hän sanoi virnistäen ja haroi siistejä, sinisiä hiuksiaan.
Pojan kysymyksen kuultuan Jocelyn naurahti jälleen. "Joo, voi kiitos kyllä", hän sanoi vitsaillen ja käänsi katseensa ylös nähdäkseen kuinka korkealle portaat ulottuisivat.

NOEL EUGENE BELROSE naurahti iloisesti Jocelynin sanoessa pojan tavoitetta mahdottomaksi. "Enköhän mä siinä joskus vielä onnistu", Noel sanoi hymyillen. Noel mietti, että hänen tosiaan pitäisi jossain vaiheessa sanoa jotakin, joka saisi Jocelynin punastumaan. Ehkä hän vielä joskus onnistuisi siinä.
Noel vilkaisi ympärilleen ja virnisti. "Haluatko reppuselkään vai kannanko sinua niin kuin prinsessaa?" Noel kysyi ja kumarsi pienesti. Noel virnisti ja jäi kumaraan asentoon käsi ojossa odottamaan, että Jocelyn laskisi kätensä siihen kuin mikäkin prinsessa.

JOCELYN LUCIA DAYTON naurahti pojan sanoille. "Pitäisikö sanoa, että älä luule itsestäsi liikoja", hän sanoi virnistäen ja kohensi kaapunsa asentoa. "Toki voit yrittää, kunhan et ihan täysin minua nolaa", tyttö lisäsi naurahtaen ja oli melko varma, ettei velho onnistuisi pienessä haasteessaan.
Jocelyn kohotti kulmiaan, huomatessaan mitä Noel oikein teki. "Herranen aika Noel, mä vaan vitsailin. Nää portaat on tosi pitkät ja mä olen kuules painava, joten älä luulekkaan, että saisit kantaa mua", hän sanoi ja nappasi nuorukaista kädestä kiinni, hieman päätään pudistaen.

NOEL EUGENE BELROSE naurahti Jocelynin sanoille ja pudist päätään. "Älä vaan sano!" Noel sanoi virnistäen. Itsestä liikoja luuleminen taisi olla Jocelynin mielestä Noelin juttu. Noel tyytyi vain virnistämään Jocelynin seuraaville sanoille, mutta rohkelikko ei vastannut niihin mitään. Noelista tuntui pienesti, että hän onnistui vain nolaamaan Jocelynin koko koulun edessä esimerkiksi huutamalla jotakin ääliötä kovaan ääneen Suuressa salissa, kuten eilen oli tapahtunut.
Noel naurahti Jocelynin sanoille ja nousi seisomaan tytön tarrautuessa hänen käteen. "Niin mutta mä en vitsaillut", Noel sanoi ja yhtäkkiä laittoikin toisen vapaan kätensä tytön polvien alle, pyöräyttäen sitten toisen kätensä Jocelynin selän taakse. Noel lähti juoksemaan portaita ylöspäin tyttö sylissään, ja portaiden päättyessä Noel juoksi eräälle käytävälle, jossa heitä vastaan tuli pari puuskupuhia. Noel kääntyi seuraaviin portaisiin ja jatkoi juoksua.

JOCELYN LUCIA DAYTON naurahti pojan reakitolle, mutta päätti olla sanomatta mitään. Hän tykkäsi vitsailla Noelin kanssa, se tuntui jotenkin luontevalta. Luihuinen ei oikeastaan nolostunut kovin herkästä, sillä hän osasi vain käsitellä tilanteet niin sujuvasti, ettei niistä tarvitsisi tehdä mitenkään noloja.
Noelin sanat kuultuaan, Jocelynin leuka loksahti auki, aivain hetkeksi. "Noel mitä sä teet? Ei, älä vaan tee sitä", hän sai sanotuksi, ennenkuin löysi itsensä pojan sylistä. Poika lähti juoksemaan portaita ja Daytonin täytyi kietoa kätensä tämän kaulan ympärille. "Noel Eugene Belrose!" hän sai sanotuksi, kun joutui sulkemaan silmänsä. Tyttö oli hieman heikkona korkeille paikoille ja tällaisille tilanteille, jopa ehkä enemmän kuin hisseille.

NOEL EUGENE BELROSE ei pysäyttänyt juoksuaan, vaikka Jocelyn lausuikin rohkelikkopojan nimen täydessä kokonaisuudessaan. Hetken päästä Noel tiesi olevansa jo lähellä tähtitornia, jolloin Belrose hiljensi askeliaan. Käännös toisensa jälkeen Noel pääsi korkean tornin huipulle, josta näkyi kirkas taivas ja suuri, Tylypahkan edessä oleva kuuluisa Mustajärvi. Leveä hymy oli Noelin kasvoilla ja hän laski Jocelynin seisalteen alas. "Hei, me päästiin elävänä perille", Noel sanoi ja painoi nopean suukon tytön poskelle. Noel juoksi innoissaan tornin reunalle ja nojautui kaidetta vasten.

JOCELYN LUCIA DAYTON puristi silmiään kiinni ja aina välillä vilkuili toisella silmällään, missä he olivat menossa. Kesti hetkinen, kunnes poika pysähtyi ja laski viimein tytön alas kuljetuksestaan. "Hädin tuskin", hän kerkesi sanoa, ennenkuin tunsi pojan huulet poskellaan. Dayton meni hämmennyksestä hetkeksi aivan hiljaiseksi ja oli jo hetken varma, että tämä voisi olla niitä hetkiä, jolloin hän voisi punastua.
Jocelyn seurasi Noelia kaiteen viereen, varmistaen samalla, että hänen poskensa olivat normaalilämpöiset. "Vau, tämä on kyllä aina ihana näkymä", hän sanoi hiljaa, katsoen Tylypahkan tiluksia kaikessa loistossaan.

NOEL EUGENE BELROSE siirsi katseensa Jocelyniin tytön kävellessä pojan vierelle seisomaan. Noel hymyili tälle pientä ja suloista hymyä, siirtäen katseensa sitten järveen.
"Joo, tämä paikka tuli ekana mieleen", Noel sanoi hymyillen. Rohkelikko tutkaili Jocelynin kasvoja hetken aikaa, kunnes hän siirsi katseensa takaisin näkymään. Noelilla oli paha tapa tuijottaa ihmisiä liian kauan. Se oli toisaalta joskus häiritsevää jos joku tuijotti, sen Noel tiesi ihan kokemuksestakin.

JOCELYN LUCIA DAYTON hymyili ja nyökkäsi vain pienesti Noelin sanat kuullessaan. Paikka oli täydellinen, koska maisemat olivat upeat ja siellä ei ollut koskaan ketään, johtuen varmaankin siitä, että kukaan ei jaksanut kiivetä kamalaa määrää rappusia. Se olisi kyllä sen arvoista, jos kiipeäisi, niinkuin Jocelyn ja Noel olivat tehneet.
Dayton kääntyi katsomaan jälleen maisemaa ja tarttui vaivihkaa Noelia kädestä. Hän oli hetken hiljaa, kunnes pieni hymy kohosi hänen huulilleen. "Sulla on ihanan lämmin käsi", australialaissyntyinen sanoi, sillä ulkona oli aika viileää.

NOEL EUGENE BELROSE tunsi Jocelynin tarttuvan rohkelikon käteen, jolloin Belrose vilkaisi sivusilmällä tyttöä hymyillen ja tarttui luihuisen kädestä. Noel pyyhkäisi ruskeita hiuksia pois silmiensä edestä ja katsoi Tylypahkan tiluksia. Noel huomasi muutaman oppilaan istuvan järven rannalla. Osa näytti tekevän ilmeisesti läksyjä ulkona. Noel siirsi katseensa takaisin Jocelyniin hänen puhuessa. Jocelynin sanat vaivat Noelin naurahtamaan pienesti. "Kiitos, sullakin ihan", Noel sanoi hymyillen, pieni virne silmäkulmassa. Hän vilkaisi taakseen varmistaakseen että kukaan ei ollut paikalla.