♂ NOEL EUGENE BELROSE naurahti Jocelynin sanoille ja virnisti. Ehkä Noel tosiaan osasi olla joskus aika ärsyttävä, tosin tuskin tahallaan. Joidenkin Noelin kavereiden mielestä hän on ärsyttävä, koska on niin puhelias ja liian innokas. Noelia näki harvoin surullisena tai vihaisena, sillä hän ei suuttunut helposti. Yleensä Noel piti kasvonsa hymyssä suin, vaikka tekisikin mieli katsoa surullisena jalkoihinsa. Noel ei yleensä näyttänyt negatiivisia tunteitaan.
Noel nyökkäsi pienesti Jocelynin sanoille ja haroi hiuksiaan. "Sinä siis halusit luihuiseen? Onko siihen jotain erityistä syytä?" Noel kysyi virnistäen, parantaen sitten asentoaan lattialla. "Minä en oikeastaan tiedä paljoakaan äitini puoleisesta suvusta, muuta kuin sen, että hänen äiti oli rohkelikko ja isä kai luihuinen", Noel totesi olkiaan kohauttaen. Noel ei ollut varma, oliko niin, että hänen isoäitinsä oli rohkelikko ja isoisä luihuinen, mutta niin hän ainakin muisti kuulleensa.

# kuva (nuolesta eteenpäin) - https://aijaa.com/WGlIOq

Ted naurahti ja veti nopeasti kädellään turkoosit hiuksensa pois silmiltään. Hänelle tuli mieleen ne muutamat kerrat, kun hän oli herännyt ja huomannut hiusten pidentyneen ja muuttuneen liiloiksi. Se oli ollut aika huvittavaa. "Niin, jotkut idiootit tosiaan pitävät kiinni 'vitsi-me-puhdasveriset-ollaan-parhaita' linjasta, joka on omasta mielestäni naurettavaa. " nuorempi Lupin oli tosiaan todennut muutaman luihuisen kymmenen tähden idiootiksi. Lievästi sanottuna.

//Kännykä....

AWENITA GREGORIA naurahti Tedin sanoille ja haroi valkoisia hiuksiaan. Awenita pyöräytti huulikorunsa oikeaan asentoon ja antoi sitten molempien käsiensä valahtaa rentoina kylkiä vasten. "Jos olet tuota mieltä, niin miten luihuiset eivät ole vielä hakannut sinua? He eivät pidä ylimääräisestä vittuilusta", Awenita sanoi virnistäen, pyyhkäisten hiuksia kasvoiltansa. Aewaksi kutsuttu yritti miettiä, miltä tuntuisi olla metamorfimaagi - voisi näyttää miltä haluaa. Hänen silmissään ajatus kuulosti unelmalta. Jos Awenita saisi näyttää miltä haluaa, hän olisi aivan erilaisen näköinen. Paitsi ehkä hän suostuisi pitämään valkoisen väriset hiukset. Niistä hän piti, sillä valkoinen oli yksi hänen lempiväreistään.

# kuva - https://aijaa.com/WGlIOq

Eliza ei jaksa suuremmin välittää Jonathanin kommentista ja odottaa vain tuon poistuvan , joten hän syventyy taas lukemaan. Kuitenkin pian hellän oteensa vuoksi Jonathan saa tempaistua ilman suurempaa vaivaa Elizan kädestä kirjat. Tai no, hyvin pian osottautuu, että hän sai vietyä vain toisen kirjan. Eliza tarkkailee Jonathanin reaktiota ennenkuin luo tuiman katseen hänelle. Jos Jonathan valittaisi jollekulle Eliza olisi suuressa pulassa. Erittäin suuressa.
”Sä et puhu kellekkään mitään, tai muuten”, Eliza aloittaa, mutta vetää tämän jälkeen keuhkoihinsa ilmaa.
”Anna se vaan takasin”, Grindelwald lopulta pyytää mahdollisimman seesteisellä äänellä, hän ei halua vaikuttaa hermostuneelta.

Jonathan lueskeli kirjaa, selaillen sivuja sinne tänne. Se kirja vaikutti melko mielenkiintoiselta. Jonathan katseli sitä hetken ja mietti, jaksaisiko, tai edes viitsisikö antaa kirjaa takaisin.
"Miks mä puhuisin?" Jonathan kysyi laiskasti. Walker ei ollut niitä ihmisiä, jotka lavertelivat joka asiasta opettajille. Toiset olivat, ja Jonathan vihasi heitä. Jonathan katseli kirjaa, sulki sen ja käänsi katseensa Elizaan.
"Miks?" Jonathan kysyi sitten. Hän voisi antaa sen, jos haluaisi, mutta hän ei halunnut. Piste. Jonathan katseli mustilla silmillään neitiä.

JOCELYN LUCIA DAYTON kohautti olkiaan ja huokaisi hiljaa. "Olin lukenut luihuisesta aikaisemmin ja kuullut tarinoita. Minulla oli myös ystävä kylällä, joka oli lajiteltu luihuiseen. Se oli ehkä vahvin syy", hän selitti pojalle ja hymyili muistellessaan niitä aikoja. "Ja kun päädyin luihuiseen, en ole hetkeäkään katunut, että halusin sinne", australialaissyntyinen lisäsi ja naurahti.
Dayton nyökkäsi pojan sanoille. Hänestä oli hieman kummallista jutella näin hyvissä väleissä rohkelikon kanssa, mutta hän alkoi pikkuhiljaa olla ajattelematta sitä. Tyttö kohensi asentoaan ja haukotteli. Häntä pisti aina väsyttämään koulupäivien jälkeen.

♂ NOEL EUGENE BELROSE virnisti pienesti Jocelynin sanoille. "Kuullut tarinoita? Siis hyvistä vai pahoista luihuisista? Suurin osa tarinoista luihuisiin liittyen viittaa Voldemorttiin. Häntä en hirveästi arvosta", Noel sanoi virnuillen. Hän ei tosiaankaan arvostanut Voldemortia, ottaen huomioon kuinka paljon hyviä noitia ja velhoja hän oli tappanut. Noelin äidin sisar oli melkein kuollut Voldemortin käsissä, mutta oli sitten selvinnyt.
Noel otti taikasauvansa esiin housujensa taskusta ja tutki sitä. Se oli yksinkertaisen näköinen, mutta hyvä sauva. Noel laittoi sauvansa koululaukkuunsa ja nojautui sitten päällänsä seinää vasten.

# kuva (nuolesta eteenpäin) - https://aijaa.com/WGlIOq

Eliza kohottaa olkapäitään, eihän ikinä voi tietää miten joku toinen henkilö reagoi siihen, että hän on tuonut Kiellettyjen kirjojen puolelta yhden tupaansa, tietenkin ilman lupaa.
”Mä en tunne sua, joten en voi tietää”, Eliza vastaa tuijottaen Jonathania takaisin. Hän olisi valmis saamaan kirjan takaisin keinolla millä hyvänsä, sillä hän on nähnyt niin paljon aikaa saadakseen sen.
”Koska se olis reilua, mä oon käyttäny aikaa sen käyttämiseen. Toiseks mä voin kyllä taikoa sen takaisin ei niin kivalla tavalla, jollt muuten suostu antamaan. Ei tä oo mun eka kerta kirjavarkaissa”, Eliza kertoo ja yrittää katsoa mahdollisimman suoraa Jonathaniin, saadakseen tuon luovuttamaan kirjan takaisin. Toisaalta ehkäpä ovelampi keino olisi käyttää psykologiaa, eli tutustua Jonathaniin ja tuon huomaamatta viedä kirja.

Jonathan haukotteli, uppottautuen takaisin nojatuoliinsa. Tuo katsahti kirjaa, palauttaen katseensa Elizaan. Jonathan mietiskeli, palauttaisiko kirjaa vai ei. Hänellä oli ehtonsa, mutta ei hän kuitenkaan mitään kidutuskirousta halunnut kokea - yhden pienen kirjan takia. Jonathan tuhahti, käännellen kirjaa.
"Jahas", Jonathan mumisi. Ei tuo uskaltaisi kirota herraa. Tai sitten neiti ei vain tiennyt millainen Jonathan oli suuttuessaan.
"Annan tän sillä eholla sulle, että lainaat sen mulle ku oot ite lukenu", Jonathan sanahti viileähkösti. Hän ei alkaisi etsiä kirjaa itse kirjastosta, joten oli hyvä, että neiti oli tehnyt sen hänen puolesta. Jonathan kallisti hieman päätään, antaen muutaman hiussuikaleen valahtaa silmilleen.

JOCELYN LUCIA DAYTON naurahti pojan kysymykselle. "No, hyviä ja pahoja. Enimmäkseen niitä pahoja, täytyy myöntää", hän vastasi ja hymyili pienesti tuon mainitessa Voldemortin. Hänestä Jocelyn tiesi paljon. Häntä kiinnosti historia ja varsinkin aika, jolloin Voldemort oli suuri uhka. Heillä oli samanlaisia ajatuksia tuon suuren velhon kanssa, mutta sellaista ei Dayton pystyisi uudelleen toteuttamaan. Noel ei näyttänyt yhtään tietävän millainen australialaissyntyinen oli todellisuudessa.
Pimeän puoleinen taikuus oli kiinnostanut häntä jo jonkin aikaan. Siitä oltiin aina puhuttu luihuisten keskuudessa ja uhoiltu sillä, mutta monet eivät olleet tosissaan. Jocelyn varmaankin olisi ollut Voldemortin aikoina hänen puolellaan, ainakin ajatusmaailmaltaan, jos ei muuten. Noel taas näytti olevan täysin erilainen.